Koulut on nyt saatu päätökseen kunnialla ja lapset ovat jo tovin saaneet nauttia ihanan joutilaista kesälomapäivistä. Kiireettömistä aamuista (ei hoppua yhdellekään bussille! ), ystävien kanssa vietetystä ajasta, auringonpaisteesta ja raikkaista merituulista. Minun visio tietsikoitten eteen liimautuneista nuorista miehistä ei onneksi ole toteutunutkaan. Keskimmäinen on jopa kahtena päivänä ajanut pyörällä kavereitten luo Kotkaan (tekee yhteensä lähemmäs 35 kilsaa! ).

Kesäloman alkamista juhlistettiin kasaamalla uima-allas ja kaasugrilli. Kärsimättömästi nuorimmainen on odottanut veden lämpenemistä, yli 6000 litraa kylmää kaivovettä kun ei lämpene ihan hetkessä. Päivä päivältä on voinut tehdä aina pikkaisen pidemmän pyrähdyksen. Kovin kauniiksi allasta ei kyllä voi sanoa - mutta siitä koituva ilo varmasti kompensoi tätä "kauneushaittaa".
Meilläkin on nyt sitten siirrytty kaasugrilliaikaan. Olemme olleet ihan vailla grilliä, vanhan matkatessa keväällä kaatiskuormaan. Minä olin alkujaan kaasugrilliä vastaan, kun olisin tahtonut sellaisen vanhoista tiilistä muuratun puugrillin. Aika kun ei vaan riitä kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen. Tosi käteväksi on kyllä uusi grilli osoittautunut - tänä kesänä pitää perehtyä grillauksen saloihin vähän perusteellisemmin. Ja varmasti (?) saan sen fiilistelygrillin sitten joskus myöhemmin.

Nyt on sitten rantasauna siivottu kesäkuntoon. Miten ihmeessä se aina rupeaakin täyttymään kaikenmoisilla ylimääräisillä tavaroilla silloin kun sitä harvemmin käytetään? Lapsetkin jo kyselivät että pidänkö nykyään kaupan varastoa saunalla... Kaikki ylimääräinen on nyt raijattu muualle, on kuurattu ja tomutettu. Ihana tunne kun saa siistiä ja puhdasta aikaiseksi...ainakin vähäksi aikaa! Mielellään lapset yöpyvätkin saunalla, etenkin silloin kun tulee kavereita yökylään.

Kasvihuone purettiin myös pois. Jos olisikin ollut sellainen kaunis lasinen unelmahuone, mutta meidän oli ikivanha muovi/lautarumilus. Kasvihuoneen pitäminen on aika sitovaa, ovia kun pitää aina muistaa aukaista ja sulkea, ja jos ei koko ajan muista olla kastelemassa niin jo ovat taimi raukat ihan henkihieverissä. Niin että nyt on sitten yksi pakkovelvollisuus vähemmän.
Tänään olen vihdoinkin saanut jotakin konkreetisempaakin aikaiseksi. Töistä kotiin tullessani kaikki lomalaiseni (miehenikin pitää lomaa tämän viikon) olivat tipotiessään. Minä käytin heti tilaisuutta hyväkseni ja kaivoin esiin hiomakoneet. Työn alle pääsivät pirttikaluston penkki joka pääsee nukkekodin jalustaksi, vanha puukaukalo ja vanhat puutikkaat (huutokauppalöytöni 1 eurolla!). Kaikki muuttuvat pikkuhiljaa valkoisiksi, kuten myös aika moni muukin huonekalu meidän huushollissamme. Olemmekin suunnitelleet maalaavamme huonekalut ruiskulla, kun niitä on niin monta.

Mukavaa loppuviikkoa, ja pitäkäähän huolta itsestänne ja läheisistänne. T. Anne=)

Jännityksellä odotan lauantaita kun poikien The Generals-yhtye esiintyy kevätjuhlissa. En ole koskaan aikaisemmin kuullut näitten kaverusten soittavan yhdessä, yksi esiintyminen on jo takanapäin. Kovasti ovat harjoitelleet, poikani sekä laulaa että soittaa sähkökitaraa. Musiikki on sellasia vähän vanhempia klassikkobiisejä joista minäkin kovasti tykkään. Minusta on hieno ele koululta pyytää heitä esiintymään ja he ovat saaneet harjoitellakin kouluaikana - kun hyvin voisi kuvitella että kevätjuhlaohjelma olisi lähinnä kuorolaulua pianon säestyksellä.










Suuren sydämellisen kiitoksen haluan esittää 