perjantai 2. toukokuuta 2008

Tuulahdus toukokuuta

Kiitokset kaikista kommenteista, ne lämmittävät kovasti mieltäni. =) Vappua on meillä juhlittu rentoutumisen merkeissä, joskus vaan tulee sellanen tunne että nyt pitää ottaa vähän rauhallisemmin, tiedättehän? Toivon mukaan olemme saaneet kerättyä voimia tulevia koitoksia varten... (mimmimamma; edes niitä pensseleitä en saanut kaivettua esille). Eilen töistä tullessani tiskipöydältä löytyi tällainen vati - hyvin olivat viimeiset munkit maistuneet!=)

Suuren sydämellisen kiitoksen haluan esittää Loving White-blogin Hannille, sillä sain häneltä jo jokin aika sitten tällaiset tunnustukset! Niitä voi jakaa eteenpäin parhaaksi katsomansa määrän ja luulenpa että nämä tunnustukset sujahtavat nyt Essun taskuun kiitokseksi kivalla ja personallisella tavalla kirjoitetusta blogista, joka on höystetty ihanilla kuvilla. Blogiin on aina yhtä mukava pistääntyä!


Nyt Neiti Toukokuu pistää yllensä parastansa, kesä lähestyy jo suurin harppauksin. On ollut aivan upeita kevätpäiviä ja tuntuu että kaikki kasvaa ihan silmissä! Kohta pitää varmasti pyhkiä jo talven tomut ruohonleikkurinkin yltä. Eläimetkin tuntuvat viettävän Elämän Kevättä. Jänikset nelistävät villiä vauhtia rantaheinikoissa, saaren polut ovat mustanaan aherruksensa aloittaneita muurahaisia. Ja eilen talitintti mittaili pitkät ajat ihan lähietäisyydeltä päiväunillaan makoilevan Dino-koiran paksua valkoista turkkia - sen olisi ilmiselvästi tehnyt mieli nokkasta mennessään vähän pesänrakennusmateriaalia - eipä vaan uskaltanut! Kaikki lähistöltä löytyvät linnunpesät onkin pehmoisilla pyreneittenmastiffi karvoilla vuorattuja. Kuvassa ylpeä Dino-isukki tapaamassa pentujaan.

Eilen tilattiin iso uima-allas, niitä kun tulee parin viikon päästä liikkeeseen ja tasan yksi kappale. Kuulostaa varmasti vähän tärähtäneeltä -uima-allas ja saareen!? Mutta meidän ranta on niin liejuinen ettei uiminen siellä ihan nautinto ole. Ruoppaaminen tietysti auttaisi, mutta kun veneellä pääsee hyvin omaan rantaan, niin ei pelkän uimisen takia rantaa ole viitsinyt ruoppauttaa. Olemmekin yleensä kipaisseet mummolaan uimaan (myös äitini ja isäni asuvat täällä saaressa), mutta onhan se ihan mukavaa että pystyy vilvoittelemaan ihan kotipihallakin. Toinen asia joka hankaloittaa uimista nykyään ovat myös sinilevät. Siinä vaiheessa kun vedet lämpenevät, myös levät levittäytyvät liian usein rannoille. Ja silloin uimaan ei passaa mennä ollenkaan=( Välillä kieltämättä tämä maailman meno ja sen vaikutus luontoon kauhistuttavat- täällä saaristossa näitä seuraamuksia kun voi tarkkailla ihan lähietäisyydeltä.

Nyt taidankin kipaista pihalle - näin hienoa päivää ei kannata tärvätä sisällä olemiseen.Viettäkäähän oikein virkistävä viikonloppu! Toivottelee Anne

6 kommenttia:

*Katinkainen* kirjoitti...

Kiitos Anne
suloisista sanoistasi Essuntaskuani kohtaan!!!<3<3<3
Olen tyystin onnessani ja otettu tunnustuksesta ja sanoistasi!!!
*änkyttää punastellen*
K-I-I-T-O-S ja vielä kerran
Kii-tos!!!!!

Mimmimamma kirjoitti...

Onhan se oikein hyvä ottaa välillä ihan iisistikin.:) Minullekaan ei lähipäivinä ole juuri muu maistunut,kuin pihalla lasten kanssa oleskelu. On niin mahtavat säät ollut.

Kivaa viikkoa!:)

...ja wau,uima-allas!

Lina kirjoitti...

Nu har jag skaffat användaruppgifter och kan lämna en kommentar!
Tack för besöket hos mig. Roligt att det finns flera skärgårdsbloggar. Bor ni också i Åbo skärgård?
Vårhälsningar, Päivi

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Kiitokset vierailusta
Essun tasku; kiitokset sinulle, siitä että jaksat kirjoittaa meidän iloksemme! Mukavaa alkanutta viikkoa=)
Mimmimamma; Lämpöset päivät tekee ihmisen kyllä kumman saamattomaksi...mutta nyt viilenikin jo aika rajusti. Oikein kivaa viikkoa myös sinulle!=)

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Hej Päivi!
Roligt att du kikade in! Skall bli trevligt att följa med ert nya liv i skärgården. Vi bor i skärgården öster om Hfors, närmaste större stad är Kotka.Ha en bra vecka!=)

Marja Kristiina kirjoitti...

Voi mitä koiruuksia, aivan ihania!!! Rakastan koiria mutta suureksi surukseni olen niille allerginen.

Ja uima-allas, wow! Siitä riittää iloa koko poppoolle.