Joulun tunnelmaa ja taikaa...

Tunnelmallisen ihanaa joulunaikaa teille kaikille Tapaninpäivänä toivottelen!

Ja kiitokset kaikista Hyvän Joulun toivotuksista!!!

Vihdoinkin on aikaa nauttia joulun kiireettömästä tunnelmasta! Ihastella jouluiseen asuun koristautunutta Huvilaa, kynttiläntuiketta - nauttia läheisten läsnäolosta ja joulupöydän herkuista! Ja saatiin jopa puuterinkeveä lumikerros talvista maisemaa sulostuttamaan!

Takanapäin ovat nyt kiireiset joulunaluspäivät. Jouluhuiskeet puodissa ja myyntikojuissamme eri joulutapahtumiin osallistuen. Kaikki omat jouluvalmistelut, jotka kiireen keskellä jäävät aina viime hetkeen...

Pikkuhiljaa ajatukset rupeavat kulkemaan kohti uutta ja tulevaa. UudenVuoden-juhlaa räiskyvine ilotulitteineen ja kaikkea sitä uutta jonka tulemme tulevana vuonna kohtamaan. Suurempia muutoksia on luvassa ainakin Rosafina-puotini kohdalla. On aika jättää hyvästit vanhalle liiketilalleni. Helmikuussa Rosafina avaa ovensa Jumalniemessä Citymarketin tiloissa. Muuttomyyntiä olen pikkuhiljaa aloitellut jo ennen joulua ja se tulee jatkumaan näillä näkymin tammikuun puoleen väliin saakka. Haastetta tulee riittämään oikeanlaisen tunnelman luomisessa vähemmän tunnelmalliseen ympäristöön. Tulevaisuus näyttää miten me siinä onnistutaan, lupaattehan pidellä peukkuja? =)

Jouluterveisin, Anne

Hips ja hei!

Tuleva jouluaika tuo elämäämme kiireistä touhua! Mutta vannoutuneelle jouluihmiselle kuitenkin mukavaa sellaista! Viikonloppun ohjelmaan kuluu osallistuminen Vanhan Holviston Jouluun Haminan Bastionissa. Tämä on ihanaa vanhanajan joulutunnelmaa upeasti henkivä tapahtuma, suosittelen lämpimästi! Rosafinalla on kaksi myyntipaikkaa kyseisessä tapahtumassa täynnä joulun tunnelmaa ja taikaa!

Vauhdikkaan viikonlopun jälkeen on suunnitelmissa ruveta valmistelemaan omaa joulua. Tähän mennessä olen keskittynyt joulupukin auttelemiseen, kovasti Huvila kaipaisi jo jouluisempaa ilmettä. Aika maltillisesti olen ajatellut edetä. Meidän joulu rakentuu kukista ja kynttilöistä, jouluherkuista, kiireettömästä tunnelmasta ja yhdessäolosta!

Kuulumisiin, Anne

Joulukuu!

Tänä aamuna saimme kääntää almanakan näyttämään joulukuuta! Ja vihdoin viimein koitti myös hetki jolloin sai avata joulukalenterin ensimmäisen luukun ( Idan kalenterista löytyi suklaatähti) . Sen suklaisen lisäksi kotiin taitaa tänään matkata kaunis kimalteilla koristeltu enkelikalenteri - sen luukkuja avatessa näkee niin konkreettisesti miten päivät suureen juhlaan vähenee. Myös tonttuja taitaa olla jo liikenteessä - ainakin Idan joulupukille kirjoittama kirje oli mystisesti kadonnut yön aikana ikkunanlaudalta!

Sääli että viikon takaiset lumikinokset katosivat ennätysvaudilla. Onneksi kerkesin sentään muutaman kuvan muistoksi ottamaan. Kovasti toivotaan valkeaa joulua, voi kun saataisiin se tänä vuonna kokea!

Adventin aikaa vietettiin kotosalla tunnelmoiden. Valmistettiin erilaisia herkkuja hartaudella - kokattiin ja leivottiin. Tarjottavat olivat jo perin jouluisia - erilaisia kaloja, vähän kinkkuakin, lanttulaatikkoa ja kahvin kanssa tähtitorttuja omenahillotäytteellä (meillä ei oikein luumuhillosta välitetä...). Joululehdistä on tullut otettua talteen muutama uutukainenkin resepti, vanhojen rakkaitten hyväksi havaittujen rinnalle. Ajatus oman joulukirjan askartelustakin tuli mieleen. Kauniiseen kangaspäällysteiseen kirjaan olisi kiva kerätä talteen joulun parhaimmat ideat - pitääpä laittaa mietintämyssyyn!

Sunnuntaina 7.päivä joulukuuta Lahjapuoti Rosafinalla on määränpäänä Kuusankoski. Kasaamme oman pienen joulupuotimme urheiluhalilla pidettäville Joulumarkkinoille. Lämpimästi tervetuloa mikäli satutte lähistöllä liikkumaan!

Tunnelmallista joulunalusaikaa toivotellen

-Anne-

Lunta taivaan täydeltä

Jouluisan valkeaa tunnelmaa on meille tarjoiltu runsain määrin viime päivinä. Lunta oli paraimillaan reilusti yli polven - eli aikamoista pohruamista on kulkemisemme ollut viime päivinä. Omaan rantaan emme enää kulje - äärimmäinen kosteus ja pakkaspäivät tekevät kulkemisen perämoottoreilla turhan epävarmaksi. Sijainniltaan suojaisella ylikulkupaikaltamme ei ole merimatkaa kun muutama kymmenen metriä mantereelle. Tähän samaan paikkaan rakennamme hyvissä ajoin ennen meriveden jäätymistä kävelysillan ponttoonilaitureita köysillä yhdistäen. Toivottavasti saisimme sillan rakennettua jo pian. Veneitten kanssa pelaaminen tähän aikaan vuodesta ei välttämättä ole kovin hauskaa... Siltamme sulkee samalla käynnin merelle koko pienvenesatamasta - sen vuoksi sitä ei voi kovin aikaisin rakentaa. Aina löytyy heitä jotka haluavat päästä hyiselle merelle kalaan...

Jokapäiväistä elämää hankalina aikoina helpottamaan löytyy ikivanha (ihana!) traktori lumilingolla varustettuna, moottorikelkka ja mönkijä. Kaikki tärkeitä teiden (= polkujen) aukipitämiseen ja tavaroitten kuljettamiseen. Keskivertotalvena meillä on ollut useamman kuukauden jäätie autoille omaan rantaan. Viime talvena jäille ei uskallettu kävellenkään. Saas nähdä millainen talvi nyt sitten onkaan luvassa...

Yllä olevassa kuvassa näkyy viime kesäinen peiliprojektini, joka nyt ollaan saatu ripustettua eteisen seinälle. Kovasti mietin paikkaa huvilan vanhoille ulko-oville, kunnes keksin että voin korvata ovella eteisen peilin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen leikannut peililasia. Ajattelin että on helpompi leikellä sopivat palat itse kun yrittää saada sopivat tilattua piirustusten mukaan lasiliikkeestä. Paksun peililasin leikkaaminen ei vaan ollut niin helppoa kun tavallisen lasin! Mutta sain kun sainkin muutaman epätoivoisen hetken jälkeen sopivat palaset aikaisiksi...

Kaikkea hyvää tulevalle viikolle, toivottelee Anne

Eteistunnelmaa

Kiitos kaikista vierailuista blogiini, ja erityiskiitokset teille jotka minua olette kommentilla ilahduttaneet. Omaa bloggailua on puodin joulukiireistä johtuen ollut pakko rajoittaa. Minun mielessä olette kiireisinä hetkinäkin ja pikaisia pyrähtyksiä toki sivuillenne teen. Omia sivujani pyrin kuitenkin säännöllisesti päivittämään. Aktiivisempaa kommentointia sitten kun elämä tästä taas vähän rauhoittuu.

Useassa blogissa on ollut kuvia siitä millainen näkymä kotoa odottaa ulko-ovesta sisään astuessa. Päätinpä sitten minäkin tarttua kyseiseen teemaan. Tämä on meidän vieras-sisäänkäyntimme. Etualalla on pikkueteinen ja taustalla sitten se varsinainen. Takaalalla häämöttää meitin olohuone. Oman porukan kesken käytämme usein myös kodinhoitohuoneen sisäänkäyntiä. Se on tilana vähemmän kaunis - avonaulakko pursuilee takkeja ja koirien suihkupaikaksi rakennettu tila on kun huomaamatta täyttynyt kengistä. Tämä huone kaipaisi meillä myös kipeimmin remonttimiehen ripeitä otteita. Kunhan aikaa ja energiaa riittää saa vanhat kulahtaneet tapetit väistyä valkeiden helmipaneliseinien tieltä.

Viikonloppuna tuli touhuttua pihalla. Syysmyrskyjen rantaan kasaamat kaislat haravoitin korkealle kasalle. Uskomaton on se rojun määrä jota vuoden mittaan pitää rannasta korjata. Talviteloille pihaa myös järjesteltiin, vietiin sisätiloihin kaikenlaista - pienempää ja suurempaa. Päivän jo hämärtyessä samoilin metsässä keräilemässä sammalta, puolukanvarpuja, naavaisia oksia, havuja. Näistä taiteilin metsämaiseman vanhaan suureen puusaaviin. Siinä on kiva poltella lasipurkeissa kynttilöitä pimeinä talvi-iltoina. Kuvia otan sitten joskus kun on hieman valoisampaa...

Tunnelmallista adventtiajan odotusta kaikille!

Toivottelee Anne

Täystuhot asialla...

Hyvän keskiviikkopäivän toivotus teille kaikille!

Vähiin on jäänyt kaikenmoinen näpertely viime aikoina. Illalla varhain laskeutuva pimeys tekee väkisinkin saamattomaksi - normaalejen kotitoimien jälkeen ei juuri energiaa ylimääräisille touhuille tunnu löytyvän. Muutamia kransseja on sentään tullut tehtyä. Tämä ylimmäinen enkelikranssi oli siinä mielessä erilainen kun aiemmin tekemäni että ruusut eivät ole liimattu kranssipohjaan. Vaan sidottu muutamaksi ruusuketjuksi metallilangalla. Siitä syntyi mukavan keveä vaikutelma!

Syksyisin pitää myös muistaa käydä keräämässä hevoskastanjoja. Pidän niin niitten kauniin sävyisistä, kiiltävän ruskeista hedelmistä - melkein kuin pähkinöitä! Teinkin oman versioni tästä monelle tutusta omena- tai ruusunmarjakranssista hevoskastanjoja käyttäen. Reijät sain painettua vaivattomasti tuoreisiin kastanjoihin ohutta naulaa apuna käyttäen. Ja hieman ikävän näköisen liitoskohdan saa näppärästi piiloon kauniilla rusetilla.

Omia rakkaita täystuhojani manailin aamusella. Jos lapsukaiset olisivat ihan pieniä niin paremmin ymmärtäisin...

Viikon sisällä meillä on;

1. Hajonnut saranat yhdestä keittiökaapinovesta johtuen varomattomasta horjahduksesta. Onneksi ollaan haettu Puustellista kokonainen kasa varasaranoita, myyjän tosin ihmetellessä sitä etteivät kenenkään muitten saranat tuolleen hajoile... Kunhan saisi ne uudet saranat sitten vielä kiinnitettyäkin.
2. Hajonnut jääkaapin lasihylly. Kun oliivipurkki luiskahti kädestä ja putosi hyllylle, niin eihän siitä voinut seurata muuta kun sirpaleita; kukahan tilaisi lasiliikkeestä määrämittojen mukaan uuden?
3. Kovasti ihailemani lämpömittari on kanssa nyt muistoja vaan, sekin tuosta noin vain putosi koukustaan.

Kiva olisi kuulla että löytyykö muidenkin perheistä täystuhoja?

No onneksi sirpaleet tarkoittavat onnea, eli sitä taitaa sitten olla kosolti luvassa!

Onnekasta ja onnellista viikkoa kaikille toivotellen,

-Anne-

Kouluasiaa...

Touhua ja tohinaa on kuulunut viikkoomme. Useampi lähetys uusia ihanuuksia on Rosafina liikkeeseen saapunut - viimeinen lavallinen odottaa purkajaansa takaovella. Sitä ennen ajattelin muutaman rivin tänne iloksenne naputella.

Eräänä iltana istuin odottamassa vuoroani tyttäremme vanhempainvarttiin. Aikaa tappaakseni kaivoin uudehkon puhelimeni esille testatakseni sen kameraa. Ylellisyyttä - tähän menessä olenkin perinyt perheessä ne puhelimet joita muut eivät enää ole kelpuuttaneet... minä kun en ole tuollaisissa asiossa niin tarkka. Innostuin räpsimään kuvia koulun sisältä - meidän lapsilla on ollut onni käydä viihtyisää koulua. Ihan liikaa näkee kouluja jotka ulkonäöltään muistuttavat lähinnä joitakin laitoksia. Tämä kyseinen on tunnelmaltaan ihanan kodikas. Uskon että lastemme ja nuortemme hyvinvointi olisi paremmalla tolalla, kun useampi saisi käydä koulutiensä kodikkaassa ympäristössä ja pienissä opetusryhmissä. Ulkokuvat saavat odottaa toiseen kertaan - pimeällä ne tuskin olisivat onnistuneet. Kameran säädöistä en ymmärtänyt tuon taivaallista - sen vuoksi ovat niin suttuisia. Ehkä seuraavalla kerralla sitten parempia. Toivottavasti kuitenkin vähän edes saatte selvää.

Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille oikein, oikein hyviä viikonloppuja!

-Anne-

Markkinameininkiä

Viikonloppu kuului niihin laadultaan vauhdikkaisiin. Pyhäpäivät kuluivat joutuisasti Rosafina-puodin myyntitiskin takana Suurmarkkinoilla. Ihan mukavalta tuntui olla taas mukana. Nyt on tavattu ystäviä ja tuttuja, rupateltu muiden yrittäjien kanssa, saatu vaikutteita... niin, ja paiskittu toki lujasti töitäkin siinä sivussa! Todella antoisiksi koen tällaisiin tapahtumiin osallistumisen aina silloin tällöin - aina oppii uutta kun on avoimin mielin mukana! Meillä oli yövieraina yrittäjäpariskunta samalta alalta. Iltamyöhään kului rupatellessa, tuli ruodittua työhön liittyvää ja paljon muutakin.

Illan pimetessä saaren poluilla liikuskeli hurjan näköistä väkeä. Ida oli kutsunut ystävän kylään. Halloween-juhlaa kun oli suunniteltu pitkään ja hartaasti. Syötiinpä meillä hämähäkein ja pääkalloin koristeltua täytekakkuakin...

Kotitouhuille saati sitten sisustamiselle ei viime aikoina ole aikaa riittänyt. Vieläkin makuuhuoneen vaihto-operaation jäljiltä on viimeistelyhommia tekemättä. Naulakkohyllyt sun muut siellä odottavat kiinnittäjäänsä. Toivottavasti joku ilta. Keskeneräisyydessä ei ole kiva asustaa.

Mukaan laitan kuvaa meidän olkkarista. Kalusteet ovat niitä minun viime kesänä maalaamia. Tätä olohuoneen hyllykköä muistan ihailleeni eräällä tuttavapariskunnan luona. Pidin kovasti kaluston kauniista muodoista. Ja sitten eräänä päivänä maitokaupassa asioidessani silmiini osui ilmoitustaululla myydään ilmoitus valokuvan kera. Se kalusto, nyt he aikovat siitä luopua...ihan pakko saada! Niin meille muutti hyllykkö, tv-taso ja vähän myöhemmin vielä lipastokin samaa sarjaa. Ja vielä enemmän pidän niistä nyt kun väri on vaihtunut antiikkipetsatusta männystä valkoiseksi. Myös nupit uusin enemmän omaa makuani vastaaviksi.

Kiitokset kaikista piipahduksista teille blogiystäväiseni! Suuret kiitokset myös kaikista kommenteista, pienet merkit muistoksi käynnistänne saavat minut iloiseksi! Hyvää, ihanaa, mitä parhainta alkavaa viikkoa kaikille!

-Anne-

Omituisten otusten kerho

Ystävältäni Subbarilta lennähti Omituiset tapani-haaste.

Pelin henki on tämä; paljastan viisi omituisinta tapaani. Tämän jälkeen valitsen viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset postauksen loppuun ja käyn ilmoittamassa heille haasteesta kommentin muodossa.

Hieman sovellan sääntöjä aikaa säästääkseni, enkä näin ollen nimeä ketään erityisesti. Vastatkoon kaikki ken uskaltaa... (toivottavasti kerrot siitä kommentin muodossa, niin osaan käydä kurkkaamassa!)



1. Kärsin pahemman laatuisesta silitysrauta-neuroosista. Aika usein tulee aamulla silitettyä joku kipeästi tarvittava vaatekappale. Silitysraudan irroittaminen pistokkeesta tapahtuu aamun tohinoissa niin automaattisesti, etten perästä päin ole ollenkaan varma... Lukuisat kerrat olen joutunut pyytämään äitiäni tarkistamaan asian, tämän ruvetessa vaivaamaan mieltäni työmatkalla tai töissä. Ja aina silitysrauta on ollut sammutettu. Viesti neuroosistani taisi kiiriä Korvatunturille asti, kun pukin kontista löytyi rauta, joka sammuu itsekseen jos ei sitä vähään aikaan käytä. Ongelma tosin ei poistunut ihan kokonaan, sillä vanha rauta on nyt töissä ja muutaman kerran olen joutunut työpäivän jälkeen ajamaan takaisin tarkistamaan että varmasti muistin ottaa virrat pois raudastani. Ja tämä sama pätee kanssa liimapistooliin...


2. Olen toivoton kerkeämään minnekkään ajoissa, kaikkein vaikeinta on aamulla. Tämä ei johdu siitä ettenkö saisi itseäni kammettua ylös sängystä ajoissa - minä vaan yksinkertaisesti touhuan niin paljon kaikkea ennen töihin lähtöä. Järjestelen astioita, pyykkään, imuroin... enkä vaan oikein milloinkaan malta lopettaa ajoissa. Sitten joka aamu tulee kauhea kiirus ja äkkilähtö. Ehkä voisin pikkuhiljaa oivaltaa ettei aamuisin tarvitse saada kaikkea tehdyksi - ja olisi ehkä itselleenkin mukavampaa opetella lähtemään kymmenen minuuttia aikaisemmin.


3. Olen tykästynyt Crocs-jalkineisiini niin että kuljen niissä aina kotosalla. Ovat niin äärettömän mukavat jalassa. Ja lämmittävätkin niin mukavasti, jos lattiamme tuntuvat viileiltä. Ennen käytin villasukkia. Lattian kylmyydestä en sitten ihan tiedä, lapset potkaisevat sukatkin jalasta kun pääsevät kotiin. Minä taas haaveilen talveksi karvavuoratuista Crocseista...


4. Kammoan kaikkea tärkeisiin papereihin liittyvää. Kirjanpitäjänä toimiminen olisi viimeinen työ jota voisin kuvitella tekeväni. Viimeksi eilen minulla oli suuretsinnät käynnissä, eräs tärkeä tilauslappu hukassa. Ja löytyihän se - kuten yleensä kaikki muutkin. Nykyään meillä on rivi sinkkipeltisiä seinälokerikkoja eteisessä - kaikkia niitä tärkeitä papereita varten. Mutta kuitenkin ajatus kaikenmoisista tärkeistä papereista saa minut tuntemaan itseni ahdistuneeksi...


5. Syön lastenikin karkit. Ovat joutuneet huomaamaan ettei niitä ehkä kannata jättää näkösälle. Kun en voi yksinkertaisesti niitä vastustaa. Jos jääkaapissa on suklaalevy, minun on PAKKO napata aina palanen jääkaapilla asioidessani. Ja hups - kohta ei ole levystä muuta kun rippeet jäljellä - miten siinä nyt taas noin pääsi käymään??



Keskiviikkoterveisin Anne

Luvassa myrskyä!

Viikonlopun ohjelmaksi luvattiin myrskyä. Erilaiset sääilmiöt kiinnostaa kyllä erityisesti meitä saaren asukkaita. Kaupungissa asuessa ei ehkä ole niin suurta merkitystä millainen ilma ulkona on, hyvä jos sen aina huomaakaan. Me eletään monesti enemmän luonnon armoilla. Sunnuntaipäivän myrsky ei kuullostanut oikeastaan hassummalta. Ei suurempaa huolta siitä miten kukin pääse liikkumaan mantereelle ja sieltä pois. Ja hyvä syy värjötellä sisätiloissa pönttöuunin lämmöstä ja kynttilän loisteesta nautiskellen, musiikkina tuulen vinkuminen nurkissa. Myös ensimmäiset joulutortut (omenahillotäytteellä tosin) on nyt paistettu ja glögiäkin maisteltu. Väjäämättä ajatukset tuntuvat hiipivän kohti joulua silloin kun ulkona on oikein kolkkoa.

Merivesikin oli pitkään noususuunnassa. Huvila on rakennettu rinnetontille, ja rantaa reunustaa luonnonkivestä hakattu kivireunus. Vesi saa kyllä nousta jo todella korkealle, ennen kun siitä rupeaa olemaan enemmän haittaa. Vanhempieni asumus taas on rakennettu tasasemmalle maalle. Heidän luonaan nouseva vesi näyttää aina paljon hurjemmalta. Räpsinkin muutaman kuvan heidän luotaan. Ylemmässä kuvassa häämöttää taka-alalla laituri ja veneet. Sinne päästäkseen olisi tarvinnut sonnustautua uikkareihin. Alemmassa kuvassa voi nurmikon sijaan ihailla valtoimenaan vellovaa aallokkoa...

Ida lähettelee kasapäin terveisiä ja lämpimän rutistuksen kaikille tutuille!! =)

Vaalituloksia piti sitten illalla silmäillä. Pakko tosin myöntää etten kuitenkaan mitenkään poliittisesti valveutunut ole; mielenkiintoni kohteet taitavat löytyä ihan jostain muualta, te taidattekin tietää... Kovasti ilahduin ja yllätyin siitä että kuntamme äänikuningatar on näkemyksiltään VIHREÄ! Hieno juttu! Ja mukavaa nähdä ettei vaaleissa menestyminen edellytä välttämättä kalliita kampanjoita ja kasapäiten kaikenmaailman turhanpäiväsiä lippusia ja banderolleja. Aika lailla vihreä taidan minäkin ajatuksiltani olla, kannattaen arjen pieniä suuria tekoja luontomme hyväksi. Kierrätystä, kompostointia, luomuilua... Ja toivoen että päättäjät osaisivat paremmin ottaa haavoittuvan luontomme huomioon päätöksiä tehdessä!

Lämpöä ja tunnelmaa harmaisiin syyspäiviin!

Anne

Pöydästä ja vähän muustakin...

Perjantaina koitti sitten päivä jolloin sain ilmoituksen että uusi pöytämme on saapunut. Ja oikopäätähän sitä piti tietenkin hakemaan lähteä. Ikinä emme olisi uskoneet että ruokapöytä voi olla niiin painava. Huh, oli siinä nostelemista; ensin peräkärryyn, sitten veneeseen ja loppumatka vielä kottikärryllä. Mutta kovin mieleinen valkea pöytä paketista paljastui! Tämä on ainakin erityisen vankkaa tekoa, toisin kun vanha jatkettava huojuvainen. Uuden pöydän paikkaa mittaillessani en osanut ajatellakaan että tämä uusi olisi vähän korkeampi kun vanha. Kannattaa varmasti ajan kanssa mietiskellä että onko pöytä hyvä sellaisenaan vai pitäisikö muutama sentti jalkoja lyhentää. Valitettavasti tällaisen hämärän kuvan joudun pöydästä laittamaan...



Koko viikon olen niiskuttanut ja kröhinyt. Olo on ollut väsynyt, ja niin sohva ja toinen toistaan turhanpäiväisemmät tv-ohjelmat ovat iltaisin vetäneet puoleensa. Viikonlopun koittaessa oli pakko tehdä parannus. Lauantai-iltana ystävä houkutteli lenkkiseuraksi ja vietimmekin mukavan parituntisen maailmaa ja kuntoamme kohentaen.



Joten sunnuntaina ei auttanut muu kun olla erityisen ahkera. Nyt Huvilassa on taas aika paljon siistimpää - miten paljon paremmalle mielelle sitä tulee jo pelkästään siitä kun koti on järjestyksessä. Myös pyykkikorissa on huomattavasti väljempää. Ja innostuin jopa leipomaan. Tuloksena uunipellillinen rahkataikinaista lihapiirakkaa ja toinen tuorejuustopäällysteistä porkkanakakkua (todella hyvää!). Kovin pieniä annoksia meillä ei kannata ruveta leipomaankaan, sen verran hyvä ruokahalu kasvavilla nuorukaisillamme on. Ja ennen pimeän koittoa kerkesin hetkeksi uloskin. Muutama kukkurakottikärryllinen nuutuneita kasveja matkasi tunkiolle. Lopuksi tiskattiin Idan kaikki kupposet ja leluset hiekkalaatikolta. Varmasti tuntuu kivemmalta julistaa hiekkalaatikkokausi alkaneeksi keväällä puhtailla leluilla. Kovinkaan pieniä lapsosiahan meillä ei enää olekkaan, mutta mukavaa kuitenkin ettei neitimmekään vielä ole niin isoksi heittäytynyt etteikö välillä innostuisi hiekkalaatikollakin kaivelemaan.


Ihku ihania syyspäiviä ja puhtia alkavalle viikolle, toivottelee

Anne



Mikään ei tunnu vanhemmalta kun pari päivää sitten kirjoitettu teksti...laitan kuitenkin tulemaan nyt kun kuvat siihen liitettyä sain!

T I I S T A I T U U M A I L U J A

Kaikki tekniikkaan liittyvä on ollut minua vastaan viime aikoina... milloin kronaa nettiyhteydet, milloin bloggeri ja nyt viimeiseksi kameran liitosjohdot...grrr! Tästä johtuen ei päivityksiä ole viime aikoina näkynyt, ja nytkin sitten vanhan kuvan kera.

Blogini arpajaiset on saatu päätökseen ja onnetar suosi numeroa 19, eli Hanneloorea Rosegardenista! Paketti, joka toivottavasti tuo tullessaan onnea ja iloa, lähtee matkaan kunhan ilmoittelet yhteystietosi osoitteeseen anne@rosafinas.fi . Kuvaa en nyt sitten valitettavasti palkinnosta saa näkösälle. Lämpimät onnitteluni Hanneloorelle ja kiitoksia kaikille muille osallistumisesta!

Viime viikonloppuna meillä muutettiin. Onneksi ei sentään pidemmälle kun huoneesta toiseen. Pitkään olen katsellut hieman tyytymättömänä keskimmäisemme huonetta. Ahdas ja epäkäytännöllinen pieni vinokattoinen ullakkohuone, poikakin kun on viime aikoina kovasti pituutta venähtänyt. Viikonloppuna hieman huonosti nukutun yön jälkeen keksin viimein ratkaisun. Miehenalku saa meidän tilavamman makuuhuoneemme ja me puolestaan muutetaan pienempään. Nuorukaisemme kun kuitenkin viettävät enemmin aikaa omissa huoneissaan, me kömmitään yläkertaan vasta yöpuulle. Aluksi tähän ajatukseen piti vähän totutella. Niin kovasti olen pitänyt valkeista paneliseinistämme. Ja kun juuri sain huoneen sisustettuakin uuteen uskoon. Sunnuntaiaamuna ryhdyttiin toimeen, kaikki huonekalut piti ensin purkaa, jotta ne sai siirrettyä uusille paikoilleen. Hyvä mieli tuli seuratessa innostunutta ja silminnähden tyytyväistä miehenalkuamme; valoisaa ja avaraa - vau miten hieno huone minulle tulee! Vanha jo uhkaavasti nariseva jatkettava lastensänky sai väistyä 120 cm leveän vuoteen tieltä (joka on palvellut aiemmin saunalla varavuoteena). Vanhaa sänkyä pois kantaessa tuli vähän haikeakin mieli, tuntuu ettei ole kovin pitkä aika siitä kun olimme ylpeitä siitä että meillä on jo niiiin iso poika että hän saa nukkua jo ihan oikeassa sängyssä! Kyllä nämä vuodet sitten vierivät...

Me pidetään kovasti uudesta makuuhuoneestamme. Se tuntui heti kodikkaalta ja tunnelmalliselta. Siellä me voidaan köllötellä vinon katon alla ja kurkistella ulos pihalle pikkuruisesta ikkunasta. Moni pikkuasia vaatii siellä vielä hienosäätöä, mutta hyvä siitä tulee! Ehdottomasti! Ja kaikkein parasta on miten paljon hyvää mieltä huoneen vaihto sai aikaiseksi!

Tiistaiterveisin Anne

Vielä vähän jatkoaikaa arpajaisille...

Heipparallaa!!!

Vielä on mahdollisuus jättää puumerkkinsä arpajaisten kommenttiosioon. Suoritan arvonnan piakoin kunhan saan palkinnon kuvattua. Oikea osoite kommentteja varten löytyy paria tekstiä alempaa.


Kauniista syyssäästä nautittiin kunnon metsäkävelyllä. Harvemmin tulee lähdettyä samoilemaan saaren poluille, nyt kun ei ole koiraa lenkitettävänä. Mukaan pakattiin reippaan ulkoilumielen lisäksi kamera ja kori. Korissa kotiin matkasi sammalta ja puolukanvarpuja, syksyisiä puuhasteluja varten. Lempipaikassani syvällä metsässä on aluskasvillisuutena ainoastaan paksu matto vihreää sammalta ...ja mikä huumaava tuoksu!

Raitis ilma tuli todella tarpeeseen, sillä kotona maalattiin. Jo pitkään on pönttöuunejemme pahasti lohkeilleen maalin uusiminen ollut tehtävälistallamme. Kovilla maaleilla sisätiloissa maalaaminen on hirvittänyt kemikaaliyliherkässä allergiaan ja astmaan taipuvaisessa perheessämme. Mutta nyt on siis homma tehty. Kaikki sujui paremmin kun etukäteen uskalsin odottakaan, edes yöpymisiä saunalla ei tarvittu.

Nyt silmä taas lepää ihastellen uunejen sileää valkeaa pintaa. Pyöreä uuni löytyy ruokasalista (kuulostaa vähän turhan juhlavalta) ja neliskanttinen olohuoneesta. Sen lisäksi meillä on vielä puuhella keittiön puolelta. Meillä lämmitetään melkeinpä yksistään puilla.

Jokaiselle tahdon oikein sydämellisesti toivottaa hyvää syksyistä viikkoa!

Kuulumisiin Anne

Haaste

Blogiystäväni Päivi, joka viettää välivuotta perheineen saaristossa asuen, on ilahduttanut minua haasteella.

Tehtävänä on vastata seuraaviin kysymyksiin;

Viisi Asiaa Pakastimessani

1. isoja pussillisia viinimarjoja - jotka odottavat joutilasta hetkeä mehunkeittoon
2. kastikkeita, laatikkoruokia - kiireisten arkipäivien varalle
3. pakasteleivonnaisia - maailman nopein ja helpoin vierasvara
4. sekalainen kokoonpano erilaisia marjoja ja vihanneksia - joita voisi muistaa käyttää vähän ahkeramminkin
5. ihan liikaa huurretta - olen suunnitellut pakastimieni sulattamista jo vähän pidempään...

Viisi Asiaa Vaatekomerossani

1. Arkivaatteita - joita käytän enimmäkseen töissä.
2. Kotivaatteita - joilla voi rauhassa touhuta kotona, ilman että tarvitsee olla huolissaan vaatetuksestaan
3. Juhlavaatteita - joita tulee käytettyä turhankin harvoin
4. Vaatteita joita ei aikoihin ole tullut käytettyä - komerossa olisi kyllä paljon tilavampaa kun kaikista näistä raaskisi luopua
5. Karkkipussi - piilossa lapsilta...

Viisi Asiaa Autossani

1. Istuinalustoja - kosteitten venepenkkejen varalle
2. Kori ja kasseja - yritän muistaa pitää matkassa, jottei kaupasta tarvisi ostaa muovikasseja
3. Kirjastokirjat - jokohan tänään muistaisin ne palauttaa?
4. Kolikoita - niillä on vaan taipumus kadota
5. Suomipop-asema, ihan must autoillessa

Viisi Asiaa Käsilaukussani

1. Puhelin - miten se aina onnistuu olemaan alimmaisena kun sitä tarvitsee?
2. Avaimet - kertynyt aikasen iso nippu
3. Lompakko - onkohan muittenkin lompakot yhtä täynnä kaiken maailman kortteja?
4. Meikkejä, harja, hiuslenkkejä
5. Kyniä, muistiinpanovihko ja viiden metrin mitta (!)

Haasteen annan eteenpäin seuraaville;

Mimosamamma - talo metsän reunassa

Marja Kristiina - a home from heart

Mari - wanhatar

Mimmimamma - maalaisromanttista haaveilua ja haahuilua

Fru Skrot

Myös toinen postaus tulossa pikapuolin! Kuulumisiin Anne

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

HUOM! Uusin teksti löytyy seuraavana!!! Muistakaa osallistua arpajaisiini jättämällä kommentti siihen!

Puoli vuotta takana ja ARPAJAISET!

Hankalaa tuo valokuvaaminen nykyään! Iltaisin kun kotiudun on jo niin hämärää että kameraan on ihan turha tarttua. Taannoin tuntui jo että suuremmat voimatkin ovat kuvien ottamista vastaan. Pitelin nimittäin kovasti peukkuja että kauniin aurinkoiset syyssäät jatkuisivat vielä viikonlopun yli. Ja miten kävikään? Eräälle lapsistamme sattui haaveri rantautuessa, tuloksena kastunut kamera. Hyvä ettei mitään sen vakavampaa, mutta kuitenkin... Eli kesäisiä kuvia saatte katsella vieläkin, jokohan ensi viikonloppuna onni olisi myötäisämpi.



Vanhempani muuttotouhut ovat edelleen olleet ykkösasiamme. Aikaavievää...kaiken hankkiminen ja paikalleen saaminen. Huonekalujakin kasattiin viime viikolla kolmena iltana, ne kun tulevat enemmän tai vähemmän pilkkeinä. Maanantaipäivänä käytiin äidin kanssa Ikeassa ja saalistakin kertyi kahden kukkurakärryllisen verran. Siinä rupesi shoppaileminenkin melkein tuntumaan työltä! Kotiin meille matkasi pino erikokoisia valkeita lautasia, kynttilöitä ja muuta pientä.

Tauko oman kodin sisustusasioissa on tehnyt hyvää - jännästi eräänä päivänä rupesi vaan tuntumaan että esineet ja huonekalut rupesivat löytämään omat paikkansa. Minä vain järjestelin ja sain yks kax monen monta oivallusta siitä miten asioitten pitää olla, sellaistenkin joita olen pähkäillyt monia kuukausiakin. Ihmeellistä! Vähän olen oikaissut alkuperäisistä suunnitelmista. Olin suunnitellut maalaavani ruokapöydän ja tuolit. Mutta raijasin Huvilan alkuperäiset tuolit sisään ja tulinkin siihen tulokseen että pidän niistä paljon enemmän. Niiden kaveriksi tilasin meille uuden ruokapöydän, sitä vielä odottelen. Mieheni kotiin tuoman punaisen tuolin (muistatteko vielä?) toin kanssa kokeeksi sisälle. Punainen väri tuntui niin kertakaikkiaan vieraalta - kunnes kokeilin neidin vaaleanpunertavaa huonetta tai kylpyhuonettamme. Niihin se sattuu hienosti. Joten en maalaa sitäkään ainakaan vielä. Ja vanha punainen tuoli on varmasti aika kiva joulun aikaan... Muuta maalattavaa ei minulle enää jäänytkään kun Ikeasta hankkimani lasiastia lokerikko - ja sekin on nyt valmis! Eli paljon olisi esiteltävää, kunhan...




Tänään on kulunut 1/2 vuotta siitä kun kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni! Paljon hyvää on blogi/bloggailu tuonut mukanaan; uusia ystäviä, mukavia hetkiä, erilaista sisältöä elämään, paljon, paljon inspiraatiota...KIITOS TEILLE KAIKILLE!!!




Juhlapäiväni kunniaksi päätin järjestää arpajaiset teille rakkaat lukijani! Palkintoa ei vielä ole päätetty, se jää teille yllätykseksi. Mukana olette jättämällä kommentin tähän postaukseen sunnuntaihin 5.10 klo 21.00 mennessä!

Kuulumisiin, Anne

Menneitten aikojen havinaa...

Viime päivinä ollaan saatu nauttia syyspäivistä parhaimmillaan. Voi miten aurinko ja sen mukana tuoma lämpö ovat tuntuneet tervetulleilta! Ja miten kirkkaissa väreissä kylpevät lehtipuut ovat kaunista katseltavaa!

Taas on edessä uusi syksyinen viikko. Edellinen piti sisällään monenlaista tohinaa; miehen työmatkan, Kotkan ensimmäisen Fashion night-tapahtuman (jolloin keskustan liikkeet olivat auki 23.ooeen), vanhempieni muuttovalmisteluja ja lasten yövieraita. Ja kaiken lisäksi meitä on kiusannut joku vatsapöpön poikanen, joka on saanut meidät normaalia väsyyneemmiksi ja ehkä ärtyneemmiksikin...

Viikonloppuna vietettiin Nostalgia-iltaa. Rupesin kyselemään äidiltäni vanhojen valokuvien perään ja äkkiäkös pari piirongin laatikollista vanhoja valokuvia oli levitettynä ympäriinsä. Valokuvia pitäisi katsella useammin, kokea häivähdyksiä jo unohtuneista tapahtumista, ja ihmetellä yhdennäköisyyttä uudempien ja vanhempien sukupolvien välillä... Ajatuksessani oli löytää vanhoja mustavalkoisia kuvia, joista voisi tehdä pari kuvakollaasia seinälle ripustettavaksi. Ja samalla voisi miettiä saisiko niistä aikaiseksi muutakin pientä ja kivaa.

Samalla kyselin myös isoäidin vanhan valokuva-albumin perään. Albumia jota lapsena aina varovaisesti ihaillen isoäidin kanssa selasin. Niin kovin vanhalta, hauraalta mutta samalla arvokkaalta se mielikuvissani näytti. Aina välillä olen mietiskellyt että minneköhön se lienee joutunut...isoäidin poismenoa jälkeen minne lie hävinnyt. Ja äidin piirongin laatikostahan se sitten löytyikin! Nyt isovanhempieni albumi on Huvilassa, kunniapaikalla olohuoneemme hyllykössä. Ei paljon tarvinut empiä äitini kysyessä että haluanko viedä sen mukanani! Ja kylkiäiseksi sain vielä isäni kotoa peräisin olevan elämää nähneen näköisen Raamatun vuodelta 1852.

Muistakaahan nauttia upean kauniista syyspäivistä! Ihanaista viikkoa toivotellen!

Anne

Syksyn tullen

Hengissä ollaan...vaikka ette Huvilan kuulumisia vähään aikaan olekkaan saaneet lukea. Iso lämmin rutistus kaikille teille jotka sivuillani olette jaksaneet vierailla ja myös kommentteilla minua ilahduttaneet. Jokainen pieni sana tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä!

Aina välillä tulee eteen ajanjaksoja jolloin oma rakas perhe vaatii erityisen paljon huomiota osakseen. Perheeseen pitää panostaa, yhteiseen hyvinvointiin. Vaikkakin murkkuikäisten äitinä oleminen tuntuu välillä aika vaativaiselta tehtävältä.

Ja niin sisustukselliset edistysaskellet ovat olleet meilläpäin varsin vaatimattomia. Viime viikonlopun saldo oli kirjahyllyn ja neidin huoneen perinpohjainen raivaus ja neljä piripintaan täyttynyttä mustaa jätesäkkiä. Aina välillä minuun iskee hillitön raivausvimma. Jolloin tuntuu suorastaan nautinnolliselta hankkiutua eroon kaikenmoisista turhanpäiväisistä romppeista.

Olosuhteet saaressa asumiselle voivat toisinaan olla aika ankarat. Tämän asian vanhempani ovat joutuneet havaitsemaan iän karttuessa. Nyt heille on vuokrattuna rivitaloasunto mantereen puolelta. Tulevaisuudessa he voivat valita milloin haluavat viettää aikaansa täällä saaressa - ja milloin taas arki mantereen puolella on helpompaa. Heidän kotinsa saaressa jää ennalleen, tänään ollaan kierrelty huonekaluliikkeitä ja suunniteltu sen toisen kodin sisustusta. Sellaisesta minä tykkään. Nuorukaisemme olivat jo vähän huolestuneita siitä että jos uudesta kodista tulee niin hieno ja mukava - niin malttavatkohan he tänne saareen enää tullakkaan...

Nyt on taas viikonloppu edessä - jihuu!! Oikein ihanaisia loppuviikon hetkiä, mukavia touhuja teille kaikille! Palaillaan - pian!

Anne

- Vielä muutama kuva Loviisasta -

Wanhassa wara parempi

Ihastuksesta innoissani olen vieraillut tänään ensimmäistä kertaa Loviisan Wanhassa wara parempi-tapahtumassa (myyntitöissä olen toki siellä ollut - mutta silloin se olennainen on kyllä jäänyt näkemättä). Ajatella että tällainen tapahtuma järjestetään niin lähellä meitä, enkä ole ymmärtänytkään mitä olen aiemmin missannut... Onneksi eräs asiakas siitä innostui hehkuttamaan ja niin minunkin uteliaisuuteni heräsi.

Päivä oli kerta kaikkisen upea, vapaapäivä ja oltiin kaksin liikenteessä (voitteko ymmärtää ettei jälkikasvua moinen kiinnostanut ollenkaan??) Todella kauniita vanhoja taloja, ihastuttavia puutarhoja, joissa voi tuntea menneen ajan havinaa ja ihastella mitä mielikuvituksellisempia yksityiskohtia. Ja erityisen mielenkiintoista oli astua sisään talovanhuksiin, nähdä moninaisia tapoja sisustaa ja asua vanhaa taloa.

Välillä istahdimme vehreisiin puutarhoihin, joissa talonväki tarjoili raparperimehua, porkkanakakkua ja juuri keittiöstä kannettuja höyryävän kuumia munkkeja. Namskis!

Ja kaiken lisäksi vielä vähän siellä sun täällä oli kirppiksia ja antiikkimarkkinoita, joista ohikulkiessa piti tietysti tarkkailla että mitä oli tarjolla... Kuten varmastikin arvaatte ostettavaa olisi ollut jos jonkinlaista, hintataso ei vaan monissa paikoissa ollut kovinkaan edullinen. Meille kotiin matkasi ihanan patinoituneita sinkkiesineitä, (joista maksoin yhteensä vähän vajaa 15 €).

Arvatkaa mitä? Minä jo odotan ensi vuoden Wanhassa wara parempi-tapahtumaa...

Mukavaa viikonloppua toivotellen

Anne

Illan tullen

Ihan väkisin tuo Nukkumatti rupeaa hätyyttelemään minua iltasella *haukotus*. Sen nämä joka-aamuiset kello kuuden herätykset teettävät... ei enää seikkailuja blogejen ihmeellisessä maailmassa puolen yön jälkeen! Mutta jos nyt sentään muutaman rivin edes omaani saisin aikaiseksi... Kiitos kaikista ihanista kommenteista ja erityiskiitos Satulle Kiinaan briljanttisesta tunnustuksesta. Kiehtovaa ajatella että joku lukee blogiani toisella puolella maapalloa!

Nyt on Forma-messut käyty, tutustuttu uusiin syys- ja talvikauden ihanuuksiin. Vieraitu on myös muutaman uuden tavarantoimittajan luona. Syksyllä onkin luvassa Rosafinaan paljon uutta, mm. tuulahduksia Tanskasta, joka sisustusmaana on erityisen lähellä sydäntäni!

Messureissultamme ei yllättäviä käänteitä puuttunut. Päätin olla aivan erityisen reipas ja matkata sinne ihan yksin. Minä nimittäin karsastan kovasti ajatusta autolla ajamisesta yksin pääkaupunkiseudulla. Suuntavaistoni ei taida olla lajissaan paras mahdollinen, eikä liikenneruuhkatkaan paranna tilannetta. Messukeskus löytyi yhden väärin ajetun risteyksen jälkeen (silloin meinasi tulla jo äitiä ikävä...) , kiitokset ansaitsee navigaattori (vaikka yleensä suhtaudunkin kaikkiin teknisiin laitteisiin epäluuloisesti).

Viikonlopun suunnitelmat menivät kertaheitolla uusiksi, kun toinen automme vaihtoi yllättäen omistajaa illalla Helsingissä, jonne miehenikin siis matkasi. Eikä tuntunut enää niin myöhään järkevältä ajaa kotiin yöksi ja aamulla takaisin, niin että meille tuli ihan ex tempore yhteinen pieni hotelliloma pääkaupungissamme. Ensimmäisen kerran tuli kokeiltua etäpakkaamista, kun puhelimen välityksellä luettelin Idalle mitä kaikkea tarvitsen. Lapsukaisemme pääsivät mieheni siskon hellään huomaan.

Yhteisestä laatuajasta nautimme kera Sevillan ihanaisten tapasannosten (suosittelen!) ja valkoviinin. Tosin kovin pitkään ei kylläkään jaksettu valvoa. Olimmehan oikeastaan työmatkalla ja aamulla taas pirteänä liikenteessä.

Olenkin tullut siihen tulokseen että miehinen vastine bloggailulle taitaa olla kaikenmaailman autosivustot. Niissä vierähtää helposti hetki jos toinenkin, varsinkin jos on vähäänkään altistunut autokuumeelle. Minulle riittää se että on jonkunmoinen auto jolla kulkea, enkä pahakseni pistäisi jos se olisi jossain määrin persoonallisen näköinen ( toiveautoni olisi ehkä Mini Cooper tai Chrysler PT cruiser). Toivon mukaan pikkuhiljaa on luvassa vähän lievitystä mieheni aika pahaksi äityneelle autokuumeelle, tehoaisikohan Burana?

Hyviä öitä, Anne

Elämän sirkusta

Sirkushuveja tarjoiltiin meilläpäin eilisiltana. Ajattelinkin sen olevan mukavan piristävää ohjelmaa Idalle - jonka ajatukset vähän väliä seikkailee koiramaiseen suuntaan. Onneksi sai ystävän seurakseen - minulle tuntuu olevan ihan riittävästi sirkusta tässä omassakin elämässämme...

Joskus olen leikkinyt ajatuksella että millaista olisi jos huomaisi unohtuneensa kauppakeskukseen sulkemisajan jälkeen... Olisikohan kerrankin aikaa tutkailla kaikki sisustusliikkeet viimeistä nurkkaakin myöten, sovitella kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaatekappaleet, koluta jokaisen ale-tangon, istahtaa välillä nauttimaan herkullinen leivos...? Väsyessä voisikin ottaa pienet nokoset huonekaluliikkeen upottavassa sängyssä, kunnes taas jatkaisi kierrosta...(kauppojen ovia ei varmaan koskaan suljeta ja valoja sammuteta, eihän?)



Ihan kaikissa paikoissa ei varmasti olisi yhtä mukavaa yötänsä viettää, kuten...

Eilen toinen pojistamme jäi pitkän koulupäivän päätteeksi kouluun odottamaan minua ja kyytiä kotiin. Koulun pihalla ihmettelin että miksi poikaa ei oikein ala kuulua, ja syykin selvisi aika pian. Kun ulko-ovet eivät aukea!! Viimeinen lähtijä oli olettanut koulun olevan jo tyhjä, sulkenut ovet takalukkoon ja kytkenyt päälle hälyytysjärjestelmät! Apua, KAIKKEA sitä voikin käydä! Tokaisinkin että huomenissa olet takuulla ajoissa koulussa... poikaa tämä tilanne ei kyllä sitten huvittanut pätkääkään. En sallinut hänen hyppäävän ulos ikkunasta. Kun näin mielessäni vartiointiliikkeen miehet säntäämässä paikalle. Tai murtovarkaan joka raollaan olevaa ikkunaa hyväksi käyttäen tyhjentäisi koko koulun...

Ei auttanut muu kun soittaa rehtorille "Anteeksi että häiritsen, mutta kun meillä on pienen pieni ongelma..." Onneksi toisessa kaupungissa asustava rehtori ei ollut kerennyt lähimarkettia kauemmaksi, ja niin pelastus saapui kymmenessä minuutissa.

Mitä tästä opittiinkaan? No ehkä ettei liian innokas opiskelu aina sittenkään ole hyväksi...

Mukavan loppuviikon toivotuksin Anne

- kuvat räpsin tänään veljeni rantasaunan pihalta-

Kun ystävä on poissa

...niin suru on suuri. Ajallaan joukkoon hiipii toivottavasti myös helpotuksen tunteita siitä että rakkaallamme on nyt hyvä olla. Kiitos kaikista pienistä lohduttavista sanoista, ne ovat tuntuneet todella arvokkailta.

Rakkaan Dinomme olen tietoisesti halunnut jättää blogin ulkopuolelle. En siksi etten olisi välittänyt, vaan juuri siksi että olen välittänyt niin paljon. Ystävän heikkenevä kunto ja tieto lähestyvistä hyvästeistä on sävyttänyt alakulolla päiviämme jo pidempään. Jo keväällä "valmistauduimme" siihen että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen - mutta saimmekin kun lahjaksi vielä kokonaisen yhteisen kesän. Mieheni viisaita sanoja lainaten; ei pidä surra vaan iloita jokaisesta hetkestä yhdessä. Aina se vaan ei ole ollut niin helppoa...

Koti tuntuu nyt tyhjältä - miten moni pienikin asiaa muistuttaa puuttuvasta. Tavarat saavat seisoa vielä paikoillaan - tuntuu niin lopulliselta siivota ne pois. Jokainen suree omalla tavallaan - kuka äänekkäästi protestoiden - kuka omaan huoneeseen hiljaisesti sulkeutuen.

Koskaan aikanamme ei Huvilassa ole eletty koirattomia päiviä. Jo lapsuudessani olen ulkoiluttanut lähitienoon koirat ja kolunut kulmakunnan tallit - omaa lemmikkiä en veljeni voimakkaan allergian takia voinut saada. Pian lapsuudenkodista muutettuani meillä oli jo kissa, sitten koira ja toinen... Ihanteellisempaa elinympäristöä eläimille ei voisi kuvitellakaan kun Huvila aidattuine pihoineen. Kunnes - jälkikasvumme alkoi oireilla; diagnoosina allergiaa ja astmaa. Eläimistä emme ole pystyneet luopumaan, kerran niihin sitouduttuamme olemme haluneet pitää huolta niistä loppuun asti. Rajoituksiahan se tietysti on tuonut mukanaan. Ja Dino on ollut meidän viimeisemme, niin tärkeä ja arvokas...

Moni on meiltä viime päivinä kysellyt että tuleeko meille uusi koira. Ajatukseen koirattomasta ja eläimettömästä arjesta olen pitkään yrittänyt sopeutua. Tällä hetkellä se tuntuu äärettömän vaikealta. Pitää antaa ajan rauhassa kulua, niin että tärkeitä päätöksiä tehdessä ei ainoastaan seuraa sydämensä ääntä.

Illalla laskemme maahan Dinon uurnan. Metsään, jota koristavat monenlaiset havupuut ja alppiruusut. Vierelle parhaan koiraystävänsä Jeren ja oman poikansa Pellen.

Niin se on ettei huomisen päivän kulusta voi milloinkaan olla varma. Markkinat joille olin valmistautunut menemään jäivät minun osaltani käymättä - ne tuntuivat ihan toisarvoisilta. Ehkä olin salaa vähän mielissäni kovasta tuulesta ja koko lauantaipäivän kestäneestä sateesta - en ainakaan kokenut menettäneeni mitään sillä saralla.

Lapset olivat kutsuneet viikonlopuksi yövieraita - emme haluneet pahoittaa heidän mieltänsä enempää ja niin meillä on ollut viikonlopun öinä 4-5 ylimääräistä yöpyjää... kävi meillä vieraisilla miehen sisko kera espanjalaisen vieraansa... ja veljeni ystävättärineen kutsui meidät rosvopaistinuotion ääreen. Touhua ja tohinaa. Mutta myös pohjatonta surua ja kyyneleitä.

Ollaan lahjoja toisillemme! Anne