Ystävältäni Subbarilta lennähti Omituiset tapani-haaste.
Pelin henki on tämä; paljastan viisi omituisinta tapaani. Tämän jälkeen valitsen viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset postauksen loppuun ja käyn ilmoittamassa heille haasteesta kommentin muodossa.
Hieman sovellan sääntöjä aikaa säästääkseni, enkä näin ollen nimeä ketään erityisesti. Vastatkoon kaikki ken uskaltaa... (toivottavasti kerrot siitä kommentin muodossa, niin osaan käydä kurkkaamassa!)
1. Kärsin pahemman laatuisesta silitysrauta-neuroosista. Aika usein tulee aamulla silitettyä joku kipeästi tarvittava vaatekappale. Silitysraudan irroittaminen pistokkeesta tapahtuu aamun tohinoissa niin automaattisesti, etten perästä päin ole ollenkaan varma... Lukuisat kerrat olen joutunut pyytämään äitiäni tarkistamaan asian, tämän ruvetessa vaivaamaan mieltäni työmatkalla tai töissä. Ja aina silitysrauta on ollut sammutettu. Viesti neuroosistani taisi kiiriä Korvatunturille asti, kun pukin kontista löytyi rauta, joka sammuu itsekseen jos ei sitä vähään aikaan käytä. Ongelma tosin ei poistunut ihan kokonaan, sillä vanha rauta on nyt töissä ja muutaman kerran olen joutunut työpäivän jälkeen ajamaan takaisin tarkistamaan että varmasti muistin ottaa virrat pois raudastani. Ja tämä sama pätee kanssa liimapistooliin...
2. Olen toivoton kerkeämään minnekkään ajoissa, kaikkein vaikeinta on aamulla. Tämä ei johdu siitä ettenkö saisi itseäni kammettua ylös sängystä ajoissa - minä vaan yksinkertaisesti touhuan niin paljon kaikkea ennen töihin lähtöä. Järjestelen astioita, pyykkään, imuroin... enkä vaan oikein milloinkaan malta lopettaa ajoissa. Sitten joka aamu tulee kauhea kiirus ja äkkilähtö. Ehkä voisin pikkuhiljaa oivaltaa ettei aamuisin tarvitse saada kaikkea tehdyksi - ja olisi ehkä itselleenkin mukavampaa opetella lähtemään kymmenen minuuttia aikaisemmin.
3. Olen tykästynyt Crocs-jalkineisiini niin että kuljen niissä aina kotosalla. Ovat niin äärettömän mukavat jalassa. Ja lämmittävätkin niin mukavasti, jos lattiamme tuntuvat viileiltä. Ennen käytin villasukkia. Lattian kylmyydestä en sitten ihan tiedä, lapset potkaisevat sukatkin jalasta kun pääsevät kotiin. Minä taas haaveilen talveksi karvavuoratuista Crocseista...
4. Kammoan kaikkea tärkeisiin papereihin liittyvää. Kirjanpitäjänä toimiminen olisi viimeinen työ jota voisin kuvitella tekeväni. Viimeksi eilen minulla oli suuretsinnät käynnissä, eräs tärkeä tilauslappu hukassa. Ja löytyihän se - kuten yleensä kaikki muutkin. Nykyään meillä on rivi sinkkipeltisiä seinälokerikkoja eteisessä - kaikkia niitä tärkeitä papereita varten. Mutta kuitenkin ajatus kaikenmoisista tärkeistä papereista saa minut tuntemaan itseni ahdistuneeksi...
5. Syön lastenikin karkit. Ovat joutuneet huomaamaan ettei niitä ehkä kannata jättää näkösälle. Kun en voi yksinkertaisesti niitä vastustaa. Jos jääkaapissa on suklaalevy, minun on PAKKO napata aina palanen jääkaapilla asioidessani. Ja hups - kohta ei ole levystä muuta kun rippeet jäljellä - miten siinä nyt taas noin pääsi käymään??
Keskiviikkoterveisin Anne
13 kommenttia:
Heh... =) Näkyvillä olevat karkit on vaan syötävä! Ja muutkin kyllä: niin kauan kun niitä on, syön niitä. Myös ikävöin jo Crocseja. En kuitenkaan (vielä) olekaan pitänyt niitä sisällä. Ne on ihanat ja niin hyvät jalassa. T. "Ovensulkemistarkistustavan" omaava ystäväsi
Voi ei, miten minä vältyn tulevaisuudessa lapseni karkkien napostelulta? Ainakin suklaata on ihan mahdoton välttää. Rouskutan Fazerin sinisen levyn kuin näkkileivän viidessä minuutissa, jos sellainen on saatavilla.
Hauskoja tapoja täälläkin! Tuo lasten karkkien syönti tuntuu ihan tutulta...
Kiva kuulla etten ole ainoa jonka tahdonlujuus ei aina riitä karkkejen vastustamiseen...! =)
Olenkin lapsiltani saanut kuulla epäilyksiä kyvystäni jättää napostelematta Saaristolaissuklaa-konvehdit jotka tilasin jouluksi kaupalle myyntiin...
Hei! Kiva kun piipahdit blogissani ja jätit kommentin!! Olen joskus käynyt täällä kurkkimassa, ihana blogi sinulla! Asutteko ihan saaressa?
Suklaan syönti salamavauhtia, oli se melkeinpä kenen tahansa... ja ikuinen myöhästyminen on niin tuttua.. ;)
Heissan Anne!
Karkit toivat mieleeni muistoja: olen aikoinani napsinut niitä salaa lapsilta, piilottelin suklaata ym. namia eri paikkoihin ja kun oletin että he eivät kuule, niin hyvin varovasti availin herkkujani etteivät paperit rapisisi...
Kiva oli myös lukea sinun listaasi:)))
Nelonen ja vitonen kuulostivat harvinaisen tutuilta :-)
Lämpimät kiitokset ja terveiset!
Hyvä Anne!
Hauskaa lukea noita omituisia tapoja..samanlaisia täälläkin..
Kiva kun uskalsit..Taputtaa....
Hyvää viikonloppua toivottaa Krisse
Kiitos, tytöt!
Jantiina; juu - ihan oikeassa saaressa asutaan, venematkan päässä mantereesta.
Mimosamamma; tuttua tuokin, taidan olla pahemman luokan karkkisyöppö...
Marja Kristiina; minäkin olen aika ajoin tunnistanut itseni toisten listoja lukiessani - vaikka aluksi muutamienkin nimeäminen tuotti päänvaivaa...
Krisse; sinun outoilujasi minä vielä odottelen...
Oikein ihanaista viikonloppua kaikille! Tarvitaan paljon kynttilöitä ja tunnelmointia karkoittaamaan tämä vetinen harmaus! -Anne-
Hih, lasten karkkien syönti nauratti minua kovasti.
Pitäisikin varmaan tehdä tutkimusmatka itseensä ja listata omituisi pikku tapojaan.
Hei.
Minä en myöhästy, seison sovitussa tapaamisessa jo puolituntia ennen ja ihmettelen, kun kaikki on kesken eikä ketään näy.
Karkit ja kaikki mahdollinen makea häviää alta aikayksikön ja tyttäret oppivatkin piilottamaan omansa. Nykyään, kun taloudessamme on vain kaksi ja koira, mies ostaa herkkuja minulle aina tupla annoksen ja silti ehdin vielä hänenkin karkkipussilleen.
Hyvää viikonloppua.
Iltaa Anne!
Kiitos vierailusta ja mukava, kun jätit kommentin! Tulin vastavierailulle ja ihana blogi löytyi. Ajattelin jatkossakin käydä kurkkimassa täällä... Mukavaa viikonloppua!
-Minttu-
Hej Anne! Vi är fortfarande väldigt positiva och ser mest bara fördelar att vara här. Fast jag vet att det blir mycket svårare ju mörkare och kallare det blir...
Söndagshälsningar, Päivi
Lähetä kommentti