perjantai 16. toukokuuta 2008

Operaatio lähes mahdoton tehtävä...


Viimeisen parin viikon ajan esikoispoikani koulunkäynti on sävyttänyt arkeamme. Kouluasiat eivät välttämättä ole kiinnostuksen kohde numero yksi murkkuikäiselle pojalle. Mutta vasta pari viikkoa sitten koko totuus valkeni meille. Nimittäin se että hänellä tosiaan oli mittava määrä tekemättömiä töitä, esitelmiä ruotsin, suomen ja englannin kielellä, kirja-arvosteluja ja useampi ainekirjoituskin. Tekemättömät tehtävät kun johtavat siihen ettei voi saada arvosanoja ja kun kyseessä on yhdeksännen luokan viimeiset viikot niin kyse on samalla myös peruskoulun päästötodistuksen saamisesta (!) Voitte vaan kuvitella miten meillä on nyt opiskeltu, iltakaudet ja yömyöhään. Välillä ollaan paranneltu päänsärkyjä, toisinaan nukuttu päiväunia. Eikä tästä kaikesta olisi millään selvitty ilman meidän vanhempien tukea. Tänään on se päivä jolloin kaiken pitää olla valmista. Erittäin koville on ottanut, mutta selvittiin!!! Toivon että jotain tästä myös opittiin tulevaisuutta silmällä pitäen. Syksyllä koittaa uudet haasteet, entistä itsenäisemmät ja vaativammat opinnot lukiossa ja niihin olisi pakko paneutua vähän erilaisella asenteella!


Itse olen hoidellut viime aikoina lähinnä opinto-ohjaajan virkaa, ja se myös näkyy sitten meillä kotona. Raivattavaa löytyy ennätysmäärä, viikonloppuna ei totisesti tarvitse olla toimeton...

Mies lähtee tänään työporukan perinteiselle virkistäytymisristeilylle, hyvää tekee hänellekin välillä päästä vähän irrottautumaan tästä arkisesta härdellistä. Me muut virkistäydytään ihan kotosalla.

Ai niin - nyt ollaan saatuu uima-allaskin jo kotiin. Tuntui vähän turhan eksoottiselta rahdata allasta kotiin - rakeitten ropistessa alas taivaalta. Nyt käydäänkin kiihtyviä keskusteluja altaan kokoamisesta ja täyttämisestä - kun me tylsät vanhemmat olemme sitä mieltä ettei se ehkä ole vielä ihan ajankohtaista.

Viettäkäähän oikein kiva viikonloppu! T. Anne

11 kommenttia:

*Katinkainen* kirjoitti...

Kolme kouluikäistä lasta on todellakin melkeinpä mahdoton tehtävä koululäksyine ja muine jutuine.....*huokaisee*
Meillä esikoinen menee syksyllä seiskalle ja alkaa äippäläistä pikkuhiljaa hirvittämään!!!
Kuinka paljon vaatimustaso on noussut siitä,kun itse on ollut ylä-asteella!!?
En uskalla edes ajatella!!!
No,päivän kerrallaan...
Onneksi saitte kouluasiat kondikseen!!!
Rutistus sinulle
keltaisentalon tohinasta!!!

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Hyvän päivän toivotus Essun taskuun!
Välillä sitä ihmettelee miten suuret on erot tyttöjen ja poikien välillä??
Tyttömme kun hoitaa omat asiat aina jopa vähän ylitunnollisesti. Ja nämä pojat sitten...(huokaus). Kai sitä pitää kuitenkin vaan oppia luottamaan siihen että elämä kantaa.
Asioilla kun on tapana kuitenkin järjestyä, onneksi!!!
Lämmin rutistus myös sinulle!=)

jaana kirjoitti...

Voivoi!
Samoja tuntoja on meilläkin käyty läpi eräänkin kerran noissa kouluasioissa. Vaan kummasti se nuoren oma vastuu kehittyy kun joutuu kovan paikan eteen....ja sinniä löytyy yllättävästi!
Onneksi olkoon urakasta selviämisestä sekä äidille että pojalle!

Mari kirjoitti...

Minä odottelen pelon sekaisin tuntein syksyä ja esikoisen kouluun lähtöä... Tyttö on aikamoinen rasavilli. Onneksi on kesä aika vielä kypsyä:) Haluaisinpas nähdä sinun uima-allas kuviakin joskus!

Mari

Lina kirjoitti...

Hyvä, että kaikki järjestyi vielä ennen koulun päättäjäisiä!
Minulla olisi vielä muutama kysymys teille saarelaisille: asutteko ihan meren rannassa ja onko siitä koskaan aiheutunut teille vaaratilanteita?
/Päivi
(Aloitin vahingossa suomeksi, saat vastata millä kielellä haluat!)

Inkivääri kirjoitti...

Hienoa, että olette kuitenkin porukalla saaneet hänet tsempattua tekemään hommansa, kyllä se omakin vastuun tunne siitä sitten karttuu:) Joskushan sitä ei osaa tarttua mihinkään, kun asioita kertyy vähän liikaa - toivottavasti oli opiksi tämäkin prosessi. Ajatteles, jos ette olis tarttuneet toimeen, sillä olisi voinut olla pitkäkantoiset seuraukset.

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Kiva kun piipahditte!
Jaana; Yllättävän paljon sitä sisukkuutta tosiaan löytyy silloin kun on tarvis, hyvä niin! Sitä kyllä elämän varrella tarvitaan!
Mari; Aina sitä on vähän huolissaan lastensa pärjäämisestä...miettii yhtä ja toista. Ja perästä päin olen monta kertaa huomannut että ihan turhaan on huolta tullut kannettua. Mutta sitä kai tämä vanhemmuus on!! Koulun alkaminen on iso askel lapsen elämässä, mutta uskon että tyttäresi pärjää hienosti! Uima-allaskuvia saatte nähdä heti kun ilmat lämpenee niin että päästään sitä kasaamaan!

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Päivi; Ihan rannalla asutaan. Varovaisuuteen ollaan aina pyritty, varmisteltu jäät, liivit sun muut, mutta tarkkana on saanut olla! Meillä on lähes koko piha aidattuna, se on ollut aika helpottava tekijä lasten ja koirien kanssa. Ikävintä mitä on käynyt on se kun koiramme karkasi ja kaikeksi epäonneksi sattui runsasjäisenä talvena juoksemaan rantaan joka hiljattain oli ruopattu. Löytyi sitten keväällä jäiden lähdettyä, ja vieläpä oman poikamme toimesta. Siitä riitti surua pitkäksi aikaa... Onneksi lapset osaavat jo uida. Se että meillä on viime talvet ollut ponttoonisilta saaren ja mantereen välillä on elämää helpottava tekijä, lapset pääsevät kulkemaan sitä myöten turvallisesti esimerkiksi koulusta kotiin.

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Inkivääri; Tukea, neuvoa ja kannustusta tosiaan tarvittiin. Uskoa siihen että tästä selvitään ja kaikki on mahdollista! Kykyä keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, vaikka tehtävää oli paljon ja aikaa vähän. Toivon tosiaan että matkan varrella jotain tästä opittiinkin...

Marja Kristiina kirjoitti...

Voi miten hienoa että koko perhe puhalsi noin upeasti yhteen hiileen ja että selviydyitte! Onnistumisen kokemus ja muutenkin opettavainen sellainen myös pojalle. Nostan hattua erityisesti teille vanhemmille!

Oma lapsi aloittelee vasta eskaria mutta välillä nyt jo huimaa kun ajattelen mitä kaikkia tilanteita on eteen tuleva ennen kuin tyttö on - toivottavasti kunnialla - aikuinen, ihmismäisesti käyttäytyvä ja toimiva ihminen.

Ihanaa viikkoa, käyhän ottamassa osaa arvontaan!

Lina kirjoitti...

Voi miten kurja kuulla teidän koirasta! Onnettomuuksia tosin sattuu kuivallakin maalla, varsinkin autojen kanssa, joten kaikesta ei mertakaan voi syyttää.
/Päivi