perjantai 11. huhtikuuta 2008

Viikonloppuherkuttelua


Meidän murkkuikäiset pojat eivät ole mainittavan innostuneita kotitöistä (ei liene mikään ihme). Heitä on sen verran vaivalloista saada avuksi, että usein tulee tehtyä itse, kun tuntuu että niin pääsee itse helpommalla. Sen sijaan he ovat kiinnostuneita ruuanlaitosta ja leipomisesta. Kummallakin on köksää valinnaisaineena yläasteella ja nuorempi kävi aikoinaan ainoana poikana jopa seurakunnan kokkikerhossa. Aina välillä meitä hemmotellaan heidän loihtimilla herkuilla.




Ihmettelin lapsuudessa kun eräs ystäväni valitti että kun hänen äitinsä ei osaa tehdä kun viittä eri ruokalajia. Silloin se kummastutti, mutta nyt ymmärrän että arjen kiireessä tulee itsekin sorruttua siihen että sitä tällä saralla toistaa itseään vähän liikaa:( Pitäisi löytää itsessään se innostunut kokki, joka selaa keittokirjojen ja naistenlehtien reseptejä ja täyttää ostoskärrit muullakin kun jauhelihalla, leivällä, maidolla... Mutta toisaalta kyllä tuota perusruokaakin uppoaa aikamoiset määrät kovat kasvupyrähdykset tehneisiin nuoriin miehiin. Ja ajalla ja rakkaudella valmistetut ateriat kruunaavat sitten viikonloput ja juhlat.

Pojat eivät sorru arkiruokien tekoon. Joskus liedellä paistuvat pihvit, sillä aikaa kun valkosipuliperunat kypsyvät uunissa. Toisinaan saadaan hampurilaisia jotka ovat itse tehtyjä sämpylöitä, jauhelihapihveja ja kastiketta myöten. Eikä siitä ole kovinkaan pitkä aika kun pyhänä herkuteltiin tryffelikuorrutteisen täytekakun merkeissä. Uusia reseptejä pojat ovat oppineet bongaamaan netistä.


Viikonloppuna luvassa on jotakin uutta, meillä syödään nimittäin kebablihaa, joka on valmistettu ihan itse. Minä kun en tähän mennessä ole edes oivaltanut että kebabliha valmistetaan jauhelihasta! Yksinkertaista kun mikä, pitää tosin paistaa uunissa miedolla lämmöllä kolme (!) tuntia ja sen jälkeen sitä voi vielä miedosti grillata (ihan hyvää tuli ilman grillaustakin). Aika kiva ja vähän erilainen tarjottava vaikka vieraille, ja tosi hyvää, slurp. Nyt pitää vain päättää että syödäänkö sitä riisin, pitaleipien vai tikkuperunoiden kera. Ohjeen löydät täältä; http://www.kebabille.com/. Ohje on aika isolle satsille, joten kannattaa vähän pienentää, jos ei ole kovin isoa porukkaa ruokittavana...






Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua toivottelee Anne


Ps. Ylemmässä kuvassa on sumutinpullo josta aiemmin kirjotin. Lämpömittari on minusta kanssa aivan ihana...







1 kommentti:

*Katinkainen* kirjoitti...

Heippanen tännekin!!!
Meilläkin viikonlopuisin panostetaan huolella ja hartaudella safkanvääntöön!!!=O)
Koko perhe duunaa hellan ääressä antaumuksella!!!<3<3<3
Viikolla muut tohinat vievät mielenkiinnon ja pöytään järkätään jotakin,millä masunsa täyttää!!!
Mielellään jotakin helppotekoista ja vielä mielummin jotakin nopeavalmisteista...
Toisinaan käy niin hyvä tuuri,että edellispäivän murkinaa riittää seuraavaksikin päiväksi!!!
Minä en ole mikään innokas arkipäivien kokkaaja-teen safkan liian usein viikolla itsekseni ja pähkäilen:mitä kummaa sitä laittaisi tänään ruoaksi!!!!
Olisi se käheetä,jos pöydässä olisi kaikennäköisiä uusia kokeiluja ja jos jonkin sorttisia erikoisuuksia-jäisiköhän usein murkinat syömättä-lapset tuppaavat olemaan vähän ennakkoluuloisia!?Tänään syödään eilistä pitsaa,jota väännettiin oikein urakalla yksissä tuumin ja jos jonkinlaisella täytteellä.
Salaatti sai äipältä täydet pisteet!!
Rakastan fetajuustoa ja sipulia!!