Huvilasta

Rakas talovanhuksemme on itse asiassa nuorin rakennus pihapiirissämme. Tilan alkuperäiset asukkaat asuivat ja elelivät pikkumökissä, Huvilan he rakensivat 1928 vuokratakseen sen kesänviettoon tuleville kaupunkilaisperheille. Tarina kertookin perheen isästä joka harrasti nuorallakävelyä (!) ja harjoitteli sitä iltaisin kahden rantakoivun väliin viritetyllä liinalla.

1930-luvulla tila siirtyi isoäidin ja isoisän omistukseen. Huvilasta tuli koti isoäidin vanhemmille, jotka asuivat siellä viimeiset vuotensa. Sota-aikoina tilalla asui myös evakkoperheitä, jotka olivat joutuneet jättämään kotinsa ulkosaaristossa. Isovanhempani eivät itse koskaan saaressa asuneet, Huvila oli heille rakas lomanviettopaikka.

Moni lapsuudenmuistoistani liittyy juuri Huvilaan, hetket jolloin istuttiin isoisän kanssa ongella pitkän laiturin päässä tai pelattiin yhdessä korttia sateen ropistessa lasiverannan ikkunoihin. Isoäiti paistoi halsterissa pönttöuunin lämmössä maailman parhaimman makuista makkaraa ja yhdessä kuunneltiin jännittäviä kuunnelmia radiosta. Jotenkin se vain tuntui oikealta ratkaisulta muuttaa Huvilaan ja sitoutua pitämään huolta siitä jatkossakin!

Talovanhuksemme on läpikäynyt perusteellisen kunnostusprojektin. Me purettiin talon päädyssä oleva sisääntulorakennelma (joka osottaitui aivan lahoksi (!), muuten talo oli rakenteiltaan hyvässä kunnossa). Taloa jatkettiin täydessä korkeudessa muutamalla metrillä, ja käytettiin samanlaisia materiaaleja, niin ettei jatkosta huomaa (mm. käsinsaumattua peltiä katolla). Eteisen jatkeeksi rakennettiin tuulikaappi ja toinen ulko-ovi sai yllensä katoksen. Yläpihalta katsottuna Huvila näyttää kyllä tänään aika erilaiselta kun isoäidin aikaan.

Uutta maalia tarvittiin myös, ja sävyjä mietittiin pitkään ja hartaasti. Useampi pikkuinen maalipurkki sai matkata kotiin ennen kun löysimme haluamamme sävyn. Minun oli vaikea kuvitella huvilaa muun värisenä kun keltaisena. En vaan ollut erikoisen ihastunut alkuperäiseen rusehtavankeltaiseen sävyyn, joka oli mielestäni turhan synkeän oloinen. Lopulta löytyi se oikea väri, ei liian murrettu, eikä liian kirkas, ei liian vaalea vaan juuri se oikea. Katto ja ikkunanpielet olivat aikaisemmin vihreät, myös ne kaipasivat muutosta. Päädyttiin tumman ruskeaksi maalattuun kattoon ja valkoreunuksisiin ikkunoihin.

Voitteko kuvitella? Siitä kun talo maalattiin on yx kax vierähtänyt 15 vuotta! Ja uutta maalia ruvettaisiin taas kaipailemaan... Ensi kesänä pitäisi katto saada uusintamaalattua ja seinätkin ovat pikkuhiljaa taas uuden maalin tarpeessa. Väriasiaakin ollaan taas vähän pyöritelty, kattoa nimittäin. Tumman ruskea väri näyttää tyylikkäältä,mutta haalistuu ajan mittaan vaaleamman ruskeaksi. Musta olisi toinen vaihtoehto,mutta haalistuessaan siitä tulee varmaan sitten enemmän harmaansävyinen. Kiva olisi kuulla teidän mielipiteitänne, musta vai tumman ruskea?

Kuulumisiin Anne