maanantai 28. huhtikuuta 2008

Niin se viikonloppu

taas mennä vilahti, aivan liian sukkelaan. Siunattu vappu! Juhlana ei nyt minulle ehkä ihan kaikista tärkein - mutta vapaapäivä keskellä viikkoa ei ole ollenkaan pahitteeksi. Vappua me juhlistetaan kotosalla ja ihan perinteisesti simojen, serpentiinejen, sun muitten kera. Kun sitä käyttää aika paljon aikaa olemalla töissä, olen huomannut että sitä viihtyy kotona. Ei vaan tee mieli lähteä niin paljon - vai onkohan se merkki siitä että olen tulossa vanhaksi??Meillä on varmasti jo neljäs simasatsi kellarissa käymässä, juotiin simaa nimittäin jo pääsiäisenä! Se on aina ollut meidän lasten suosikkijuomaa, menekki on taattu vaikka minä yritän sitä vähän hillitä...Keskimmäinen suunnittelee vappujuhlia kavereilleen rantasaunalla, siitä vielä keskustellaan. Kun GHFHJJJJKVDFFGHJ!!!!! -sanonpa vaan että murkkuikäisten vanhempana oleminen on aika vaativaa...ja viimeaikoina meidän kärsivällisyyttä on koeteltu ehkä tavanomaista enemmän.



Kauniista kevätsäästä nautittiin ulkosalla. Pihamaalla myllättiin oikein kunnolla, kaadettiin liian suureksi ja resuisen näköiseksi mennyt jalokuusi ja istutettiin tilalle tammi, joka on ollut väliaikaisistutuksessa muualla. Tämä väliaikaisuus venähti vain vähän turhan pitkäksi ja taimella olikin mittaa jo reilun metrin verran, saa nähdä miten juurtuu. Portin pielestä kaivettiin ylös myös neljä syreenipensasta, jotka ovat kituuttaen kasvaneet koivun juurella. Jospa ne siitä vielä innostuisivat kun pääsivät paremmille kasvupaikoille. Portin pieleen kaavailin siperianhernepensasta, yksi taimi löytyy jo entuudestaan ja se taas viihtyy oikeinkin hyvin. Sen verran olen edennyt näissä minun kasvitieteellisissä tutkimuksissani, että olen todennut että kitukavuisista ei kyllä ole iloa, ne tuskin näyttävät YHTÄÄN paremmilta viidenkaan vuoden päästä (jos vielä ovat elossa). Käydessäni viime viikolla hakemassa orvokkeja, en voinut olla hypistelemättä samalla kaikenmoisia ihania taimia -jotakin uutta olisi kyllä kiva saada. Sunnutaina orvokit pääsivät arvoiseensa astiaan - vanhaan emalivatiin!



Tuolinmaalamisprojektini eteni hiomisasteelle, seuraavaksi saan kaivaa pensselit esiin. Josko sitten vappuna...Ja sainhan minä uuden ripustuskoukun kylppäriin. Nyt entiseltä työkaverilta joululahjaksi saama pyyheliinapupu pääsi vihdoin arvoisellensa paikalle. Kiitoksia Kirsti! Kuvan otin toisesta kohtaa kylpyhuonetta - vaalkea pupu vaaleaa seinää vasten näytti niin värittömältä. Taustalla vähän ylellisyyttä kylpyhuoneesta - seinät vaaleanpunaista marmoria. (saatiin ylimääräiseksi jäänyt erä sopuhintaan sukulaiseltani...)

Aurinkoisen ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Toivottelee Anne

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Tervetuloa Huvilaan!

Niin kun jo aiemmin kerroin Huvila on läpikäynyt suuren kunnostusprojektin, niin ulkoa kuin sisältäkin. Rakentaminen saaressa vaatii aivan omat järjestelynsä, mitään kun ei voi tilata noin vain valmiina pihalle kuljetettuna. Kuljettamista helpottamaan meillä on yhteinen lautta, jota voi hinata pienemmillä veneillä, ja näin tuoda yli tarpeen vaatiessa vaikka traktorinkin. Mutta onhan tuo tavaran ylituominen omanlaista aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa puljaamista...

Huvilan uuden osan rakentaminen helpotti vesi-, viemäröinti-, sähkö- ja ilmastointitöiden tekemistä. Uuden osan rakentamisesta, jäi pikkasen kyllä kaivertamaan säännökset kunnan myöntämän perusparannuslainan saamiseksi. Se määritteli nimittäin enimmäisneliömäärän rakennukselle (!?!). Me kun oltaisiin lähes samalla vaivalla ja kustannuksilla voitu tehdä laajennusta hieman suuremmaksi, niin oltaisiin saatu vähän lisää avaruutta aikaiseksi. Mutta sitten ei oltaisi saatu sitä lainaa jonka ottaminen tuli taas paljon edullisemmaksi kun tavallisen pankkilainan. Joskus byrokratia on kyllä uskomatonta...


Alakerran uuteen osaan rakennettiin kylpyhuone, kodinhoitohuone ja vessa. Muuten huonejärjestys pysyi ennallaan, eli keittiö, ruokasali, olohuone, eteiset ja lasiveranta. Huoneita löytyykin aika paljon, mutta ne eivät ole kovinkaan suuria. "Keskeneräisiä" ovat vielä kodinhoitohuone ja vessa, jotka odottavaat panelointiaan (sitten joskus...).

Meillä on ikuisuusprojekti nimeltä lasiveranta, jota ei vielä ole edes lämpöeristetty. Ollaan vuositolkulla pähkäilty sen kohtaloa. Ollaan mietitty että pitäisikö se kokonaan purkaa ja rakentaa uusi alkutekijöitä myöten, jolloin saataisiin vähän suurempi ja myös kauniimpi. Se olisi kyllä aika työlästä, koska lasiverannan alapuolella on vielä varastotilaakin ja katolle on rakennettu toinen yläkerran parvekkeista. Vai lämpöeristää ja ehostaa vähän somemmaksi tätä vanhaa. Luulen että päädytään jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Yläkerrassa oli aiemmin pari pientä huonetta ja pitkiä, matalia ja epäkäytännöllisiä komeroita. Me aloitettiin purkamalla kaikki väliseinät pois.Tarkalla suunnitelulla saatiin aikaiseksi neljä makuuhuonetta (ajateltiin että vähän pienempikin oma huone on kivempi lapsille, kun toisen kanssa jaettu), aulatilaa kirjoituspöytineen ja vessa.

Kaikkinensa olen talon tämänhetkiseen tilaan aika tyytyväinen, kun tuota fiksattavaakin löytyy vain muutamasta huoneesta. Kalusteisiin haluaisin muutosta - meiltä kun löytyy paljon puupintaisia huonekaluja, jotka ehdottomasti haluaisin valkoisiksi. Uutta ei varmasti tarvitse ostaa , kunhan "parannellaan" vanhoja. Ja siinä samassa haluaisin sommitella kotiin kaikkia ihanan herkullisia yksityiskohtia - miten uskomattoman kauniisiin blogikoteihin olenkaan saanut tutustua! Niin että hommia riittää ...aikaa vain on niin rajallisesti!


Kuulumisiin Anne


Ps. Tämän projektin toteuttamista ja seuraamista varten tarvitaan aimo annos kärsivällisyyttä...




maanantai 21. huhtikuuta 2008

SYDÄMELLINEN KIITOS

kaikille sivuillani käyneille! Kirjoittaessani ensimmäistä blogitekstiäni pari viikoa sitten ajattelin että olisi mukava jos joku joskus eksyisi minunkin sivuilleni. Tuhannesta käynnistä en edes unelmoinut - saati että se tapahtuisi näin pian!:) Kiitos vierailuistanne Huvilalla ja kiitos kaikista ihanista blogeista joissa saan vierailla, kiitos että olette olemassa!




Raapustan muutaman hätäisen rivin samalla kun rauhoittelen rakasta jälkikasvuamme iltatoimille. Alakerrassa odottaa astianpesukone täyttäjää ja pyykinpesukone narulle ripustajaa, ja koirakin muistuttelee haukahduksillaan että olisi iltaruoan aika...

Takana ihana keväisen aurinkoinen viikonloppu, jolloin sai myllätä pihalla mielin määrin. Saatiin piha haravoitua ja kukkapenkit siistittyä niin että kaikkien ihanien kevätkukkien kyllä kelpaa paistatella. Ulkorapun vieressä kukkii sinivuokot, ne viihtyvät kukkapenkissään, muitten kasvejen seuralaisina. Seuraavaksi kukintaansa aloittelevat kevätkaihonkukat... Onkohan joku jo huomannut että pidän sinisestä...kaiken valloittavan valkoisen lisäksi tietenkin!:)

Kuulumisiin Anne

lauantai 19. huhtikuuta 2008

KeLtAiNeN HaAsTe

Sain tänään Essuntaskusta Keltaisen Haasteen! Tehtävänä on kuvata kotoa löytyviä keltaisia tavaroita ja vastata seuraaviin kysymyksiin. Kovin vähissä on keltanen väri meilläkin, joten suunnistin kameroineni pihalle.

1.Montako postausta/blogiviestiä olet tehnyt blogiisi?

Tämä on viesti numero 11, eli ihan alussa olen tätä blogitaivaltani.


2.Miksi aloitit kirjoittaa omaa blogia?

Löysin sattumalta ihania ruotsinkielisiä blogeja seikkailtuani netissä ihan työasiossa. Niitä aikani seurattuani, on tämä blogiasia tullut yhä tärkeämmäksi minulle ja niin kypsyi pikkuhiljaa ajatus myös oman blogin perustamisesta.

3.Millä nettisivuilla käyt kun olet netissä?

Sähköposti, pankki, sisustus- ja lahjatavaratukkujen sivut, blogit... näissä kaikkein säännöllisimmin.


4.Onko sinulla omaa kotisivua?


Kyllä, linkki Rosafina-liikkeeni kotisivuille löytyy blogistani. Sivuja on tarkoitus pikkuhiljaa laajentaa niin että tuotteita saa tilata myös netin kautta.

5. Osaatko puhua muita kieliä kun äidinkieltäsi?

"Vieraista" kielistä puhun parhaiten suomea - äidinkieleni on nimittäin ruotsi. Muuten kielet ei kyllä ole mun vahvinta alaa, englantia ja saksaa olen opiskellut, mutta en nyt voi kehua niitä kovin hyvin puhuvani.


6. Mitä ohjelmia seuraat telkkarista?

Telkkaria tulee katseltua todella vähän, en oikein tahdo malttaa... Lehmän vuosi- sarjasta olen tykännyt, sisustusohjelmia katson kun kohdalle sattuu. Katsottavista ohjelmista onkin riittänyt viimeaikoina kiistelyä, kun meidän yläkerran telkkari hajosi vähän aikaa sitten...

7. Hissi vai portaat?

Ehdottomasti portaat! Liikunnalle jää nimittäin harmittavan vähän aikaa, sen vuoksi olen hyötyliikunnan puolestapuhuja.


8. Onnen- tai epäonnennumerosi?

Eipä taida olla kumpaakaan. Joskus harvoin lototessani olen käyttänyt lasten syntymäpäiviä, mutta kovin onnekkaiksi ne eivät toistaiseksi ainakaan ole osoittautuneet...

9. Haasta vielä kolme bloggaajaa!

Ketään erikseen nimeämättä...Tähän haasteeseen saa tarttua kaikki ne joita ei vielä tähän mennessä ole haastettu; tämä on teille!:)


perjantai 18. huhtikuuta 2008

Tunnustus

Suuri kiitos ja rutistus Essuntaskun emännälle, sain nimittäin tänään häneltä tällaisen tunnustuksen:


Olen tunnustuksesta kovin kiitollinen ja otettu!
Ja kuten asiaan kuuluu, minun tehtävänä on jakaa tunnustus eteenpäin 5:lle ansioituneelle blogin kirjoittajalle, jolla ei sitä vielä ole. Se tuotti kyllä hieman päänvaivaa, ollessani itsekin vielä aika "tuore" näissä kuvioissa.

Minun valintani tunnustuksen saajiksi ovat:

Iitu - Elämää Mamselin maatilalla

Mimmimamma - Kotiäidin haaveilua

Mintsumaria - Piparipurkki

Maatiaiselämää

Stiina - Gerbyntien asukkaat

Onnea ja mukavia blogitäyteisiä hetkiä teille!

Ja tässä vielä vähän ohjeita;

1.Sinun tulee jakaa tämä tunnus viidelle blogille, joilla sitä ei vielä ole.

2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus.

3. Tunnustuksen saaneiden blogejen tulee linkittää takaisin tälle sivulle.

4. Tunnuksen täytyy näkyä blogissa ja logossa on oltava linkki takaisin tähän blogiin.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Huvilasta

Rakas talovanhuksemme on itse asiassa nuorin rakennus pihapiirissämme. Tilan alkuperäiset asukkaat asuivat ja elelivät pikkumökissä, Huvilan he rakensivat 1928 vuokratakseen sen kesänviettoon tuleville kaupunkilaisperheille. Tarina kertookin perheen isästä joka harrasti nuorallakävelyä (!) ja harjoitteli sitä iltaisin kahden rantakoivun väliin viritetyllä liinalla.


1930-luvulla tila siirtyi isoäidin ja isoisän omistukseen. Huvilasta tuli koti isoäidin vanhemmille, jotka asuivat siellä viimeiset vuotensa. Sota-aikoina tilalla asui myös evakkoperheitä, jotka olivat joutuneet jättämään kotinsa ulkosaaristossa. Isovanhempani eivät itse koskaan saaressa asuneet, Huvila oli heille rakas lomanviettopaikka.




Moni lapsuudenmuistoistani liittyy juuri Huvilaan, hetket jolloin istuttiin isoisän kanssa ongella pitkän laiturin päässä tai pelattiin yhdessä korttia sateen ropistessa lasiverannan ikkunoihin. Isoäiti paistoi halsterissa pönttöuunin lämmössä maailman parhaimman makuista makkaraa ja yhdessä kuunneltiin jännittäviä kuunnelmia radiosta. Jotenkin se vain tuntui oikealta ratkaisulta muuttaa Huvilaan ja sitoutua pitämään huolta siitä jatkossakin!


Talovanhuksemme on läpikäynyt perusteellisen kunnostusprojektin. Me purettiin talon päädyssä oleva sisääntulorakennelma (joka osottaitui aivan lahoksi (!), muuten talo oli rakenteiltaan hyvässä kunnossa). Taloa jatkettiin täydessä korkeudessa muutamalla metrillä, ja käytettiin samanlaisia materiaaleja, niin ettei jatkosta huomaa (mm. käsinsaumattua peltiä katolla). Eteisen jatkeeksi rakennettiin tuulikaappi ja toinen ulko-ovi sai yllensä katoksen. Yläpihalta katsottuna Huvila näyttää kyllä tänään aika erilaiselta kun isoäidin aikaan.

Uutta maalia tarvittiin myös, ja sävyjä mietittiin pitkään ja hartaasti. Useampi pikkuinen maalipurkki sai matkata kotiin ennen kun löysimme haluamamme sävyn. Minun oli vaikea kuvitella huvilaa muun värisenä kun keltaisena. En vaan ollut erikoisen ihastunut alkuperäiseen rusehtavankeltaiseen sävyyn, joka oli mielestäni turhan synkeän oloinen. Lopulta löytyi se oikea väri, ei liian murrettu, eikä liian kirkas, ei liian vaalea vaan juuri se oikea. Katto ja ikkunanpielet olivat aikaisemmin vihreät, myös ne kaipasivat muutosta. Päädyttiin tumman ruskeaksi maalattuun kattoon ja valkoreunuksisiin ikkunoihin.




Voitteko kuvitella? Siitä kun talo maalattiin on yx kax vierähtänyt 15 vuotta! Ja uutta maalia ruvettaisiin taas kaipailemaan... Ensi kesänä pitäisi katto saada uusintamaalattua ja seinätkin ovat pikkuhiljaa taas uuden maalin tarpeessa. Väriasiaakin ollaan taas vähän pyöritelty, kattoa nimittäin. Tumman ruskea väri näyttää tyylikkäältä,mutta haalistuu ajan mittaan vaaleamman ruskeaksi. Musta olisi toinen vaihtoehto,mutta haalistuessaan siitä tulee varmaan sitten enemmän harmaansävyinen. Kiva olisi kuulla teidän mielipiteitänne, musta vai tumman ruskea?

Kuulumisiin Anne

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Kevätsää

ei totisesti hemmotellut meitä sunnuntaina; harmaata, sateista ja kylmää. Ulkoilut jäi kyllä aika vähiin...ihanampi oli villasukat jalassa nauttia pönttöuuniemme lämmöstä. Me lämmitämme melkein yksinomaan puilla, kahden peltikuorisen pönttöuunin ja puuhellan voimalla. Suorasähkölämmityskin pattereineen ja lattialämmityksineen Huvilasta kyllä löytyy, mutta kun tuntuu että sähkölaskut on aika tähtitieteellisen suuria jo nytkin. Ja kun puulämmityksen tunnelmaa ei mikään voita. . Puuta ollaan yleensä aina jostakin saatu - suurkiitos naapureille! Mutta onhan siinä hommaa ennen kun kuivat ja pilkotut puut ovat liiterissä - ja talven mittaan niitä mene aikamoinen kasa.





Ettei koko päivä nyt olisi mennyt ihan kotona nyhjäämiseksi päätimme pistäytyä huutokaupassa, kun sellasta ohjelmaa kerran ihan lähistöllä oli tarjolla. Samoihin ajatuksiin oli päätynyt aika moni muukin - väkeä oli liikkeellä melkoisesti (= eikä istumapaikoista tietoakaan...). Jonkun verran huonekaluja ja aika paljon pientavaraa, mutta eipä juuri sellasta mitä olisi ollut pakko saada omakseen. Ja jostain kumman syystä muutkin on sitten kiinnostuneita just samoista esineistä - ja sitten ne ei olekaan niin hyviä löytöjä enää. Välillä ihmetyttää mistä ne huonekalut huutokaupoissa on peräisin, onhan ne vanhoja, mutta minun makuuni aivan ylikoristeellisia ja valtavan suuria ja epäkäytännöllisiä, pitäisi asua vähintään kartanossa että sellaisille olisi käyttöä. Mutta yleensä kaikelle kyllä löytyy ostaja - joskus leikittelen ajatuksella siitä että millaseen ympäristöön ne oikein uudessa kodissaan mahtavat päästä. Kovin kauaa ei siellä tungoksessa viihdytty - ja tyhjin käsin lähdettiin kotiin tällä kerralla. Ne kaikki pienemmät ja suuremmat aarteet osuvat kohdalle sitten varmasti seuraavalla kerralla!




Kuulumisiin Anne