Omituisten otusten kerho

Ystävältäni Subbarilta lennähti Omituiset tapani-haaste.

Pelin henki on tämä; paljastan viisi omituisinta tapaani. Tämän jälkeen valitsen viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset postauksen loppuun ja käyn ilmoittamassa heille haasteesta kommentin muodossa.

Hieman sovellan sääntöjä aikaa säästääkseni, enkä näin ollen nimeä ketään erityisesti. Vastatkoon kaikki ken uskaltaa... (toivottavasti kerrot siitä kommentin muodossa, niin osaan käydä kurkkaamassa!)



1. Kärsin pahemman laatuisesta silitysrauta-neuroosista. Aika usein tulee aamulla silitettyä joku kipeästi tarvittava vaatekappale. Silitysraudan irroittaminen pistokkeesta tapahtuu aamun tohinoissa niin automaattisesti, etten perästä päin ole ollenkaan varma... Lukuisat kerrat olen joutunut pyytämään äitiäni tarkistamaan asian, tämän ruvetessa vaivaamaan mieltäni työmatkalla tai töissä. Ja aina silitysrauta on ollut sammutettu. Viesti neuroosistani taisi kiiriä Korvatunturille asti, kun pukin kontista löytyi rauta, joka sammuu itsekseen jos ei sitä vähään aikaan käytä. Ongelma tosin ei poistunut ihan kokonaan, sillä vanha rauta on nyt töissä ja muutaman kerran olen joutunut työpäivän jälkeen ajamaan takaisin tarkistamaan että varmasti muistin ottaa virrat pois raudastani. Ja tämä sama pätee kanssa liimapistooliin...


2. Olen toivoton kerkeämään minnekkään ajoissa, kaikkein vaikeinta on aamulla. Tämä ei johdu siitä ettenkö saisi itseäni kammettua ylös sängystä ajoissa - minä vaan yksinkertaisesti touhuan niin paljon kaikkea ennen töihin lähtöä. Järjestelen astioita, pyykkään, imuroin... enkä vaan oikein milloinkaan malta lopettaa ajoissa. Sitten joka aamu tulee kauhea kiirus ja äkkilähtö. Ehkä voisin pikkuhiljaa oivaltaa ettei aamuisin tarvitse saada kaikkea tehdyksi - ja olisi ehkä itselleenkin mukavampaa opetella lähtemään kymmenen minuuttia aikaisemmin.


3. Olen tykästynyt Crocs-jalkineisiini niin että kuljen niissä aina kotosalla. Ovat niin äärettömän mukavat jalassa. Ja lämmittävätkin niin mukavasti, jos lattiamme tuntuvat viileiltä. Ennen käytin villasukkia. Lattian kylmyydestä en sitten ihan tiedä, lapset potkaisevat sukatkin jalasta kun pääsevät kotiin. Minä taas haaveilen talveksi karvavuoratuista Crocseista...


4. Kammoan kaikkea tärkeisiin papereihin liittyvää. Kirjanpitäjänä toimiminen olisi viimeinen työ jota voisin kuvitella tekeväni. Viimeksi eilen minulla oli suuretsinnät käynnissä, eräs tärkeä tilauslappu hukassa. Ja löytyihän se - kuten yleensä kaikki muutkin. Nykyään meillä on rivi sinkkipeltisiä seinälokerikkoja eteisessä - kaikkia niitä tärkeitä papereita varten. Mutta kuitenkin ajatus kaikenmoisista tärkeistä papereista saa minut tuntemaan itseni ahdistuneeksi...


5. Syön lastenikin karkit. Ovat joutuneet huomaamaan ettei niitä ehkä kannata jättää näkösälle. Kun en voi yksinkertaisesti niitä vastustaa. Jos jääkaapissa on suklaalevy, minun on PAKKO napata aina palanen jääkaapilla asioidessani. Ja hups - kohta ei ole levystä muuta kun rippeet jäljellä - miten siinä nyt taas noin pääsi käymään??



Keskiviikkoterveisin Anne

Luvassa myrskyä!

Viikonlopun ohjelmaksi luvattiin myrskyä. Erilaiset sääilmiöt kiinnostaa kyllä erityisesti meitä saaren asukkaita. Kaupungissa asuessa ei ehkä ole niin suurta merkitystä millainen ilma ulkona on, hyvä jos sen aina huomaakaan. Me eletään monesti enemmän luonnon armoilla. Sunnuntaipäivän myrsky ei kuullostanut oikeastaan hassummalta. Ei suurempaa huolta siitä miten kukin pääse liikkumaan mantereelle ja sieltä pois. Ja hyvä syy värjötellä sisätiloissa pönttöuunin lämmöstä ja kynttilän loisteesta nautiskellen, musiikkina tuulen vinkuminen nurkissa. Myös ensimmäiset joulutortut (omenahillotäytteellä tosin) on nyt paistettu ja glögiäkin maisteltu. Väjäämättä ajatukset tuntuvat hiipivän kohti joulua silloin kun ulkona on oikein kolkkoa.

Merivesikin oli pitkään noususuunnassa. Huvila on rakennettu rinnetontille, ja rantaa reunustaa luonnonkivestä hakattu kivireunus. Vesi saa kyllä nousta jo todella korkealle, ennen kun siitä rupeaa olemaan enemmän haittaa. Vanhempieni asumus taas on rakennettu tasasemmalle maalle. Heidän luonaan nouseva vesi näyttää aina paljon hurjemmalta. Räpsinkin muutaman kuvan heidän luotaan. Ylemmässä kuvassa häämöttää taka-alalla laituri ja veneet. Sinne päästäkseen olisi tarvinnut sonnustautua uikkareihin. Alemmassa kuvassa voi nurmikon sijaan ihailla valtoimenaan vellovaa aallokkoa...

Ida lähettelee kasapäin terveisiä ja lämpimän rutistuksen kaikille tutuille!! =)

Vaalituloksia piti sitten illalla silmäillä. Pakko tosin myöntää etten kuitenkaan mitenkään poliittisesti valveutunut ole; mielenkiintoni kohteet taitavat löytyä ihan jostain muualta, te taidattekin tietää... Kovasti ilahduin ja yllätyin siitä että kuntamme äänikuningatar on näkemyksiltään VIHREÄ! Hieno juttu! Ja mukavaa nähdä ettei vaaleissa menestyminen edellytä välttämättä kalliita kampanjoita ja kasapäiten kaikenmaailman turhanpäiväsiä lippusia ja banderolleja. Aika lailla vihreä taidan minäkin ajatuksiltani olla, kannattaen arjen pieniä suuria tekoja luontomme hyväksi. Kierrätystä, kompostointia, luomuilua... Ja toivoen että päättäjät osaisivat paremmin ottaa haavoittuvan luontomme huomioon päätöksiä tehdessä!

Lämpöä ja tunnelmaa harmaisiin syyspäiviin!

Anne

Pöydästä ja vähän muustakin...

Perjantaina koitti sitten päivä jolloin sain ilmoituksen että uusi pöytämme on saapunut. Ja oikopäätähän sitä piti tietenkin hakemaan lähteä. Ikinä emme olisi uskoneet että ruokapöytä voi olla niiin painava. Huh, oli siinä nostelemista; ensin peräkärryyn, sitten veneeseen ja loppumatka vielä kottikärryllä. Mutta kovin mieleinen valkea pöytä paketista paljastui! Tämä on ainakin erityisen vankkaa tekoa, toisin kun vanha jatkettava huojuvainen. Uuden pöydän paikkaa mittaillessani en osanut ajatellakaan että tämä uusi olisi vähän korkeampi kun vanha. Kannattaa varmasti ajan kanssa mietiskellä että onko pöytä hyvä sellaisenaan vai pitäisikö muutama sentti jalkoja lyhentää. Valitettavasti tällaisen hämärän kuvan joudun pöydästä laittamaan...



Koko viikon olen niiskuttanut ja kröhinyt. Olo on ollut väsynyt, ja niin sohva ja toinen toistaan turhanpäiväisemmät tv-ohjelmat ovat iltaisin vetäneet puoleensa. Viikonlopun koittaessa oli pakko tehdä parannus. Lauantai-iltana ystävä houkutteli lenkkiseuraksi ja vietimmekin mukavan parituntisen maailmaa ja kuntoamme kohentaen.



Joten sunnuntaina ei auttanut muu kun olla erityisen ahkera. Nyt Huvilassa on taas aika paljon siistimpää - miten paljon paremmalle mielelle sitä tulee jo pelkästään siitä kun koti on järjestyksessä. Myös pyykkikorissa on huomattavasti väljempää. Ja innostuin jopa leipomaan. Tuloksena uunipellillinen rahkataikinaista lihapiirakkaa ja toinen tuorejuustopäällysteistä porkkanakakkua (todella hyvää!). Kovin pieniä annoksia meillä ei kannata ruveta leipomaankaan, sen verran hyvä ruokahalu kasvavilla nuorukaisillamme on. Ja ennen pimeän koittoa kerkesin hetkeksi uloskin. Muutama kukkurakottikärryllinen nuutuneita kasveja matkasi tunkiolle. Lopuksi tiskattiin Idan kaikki kupposet ja leluset hiekkalaatikolta. Varmasti tuntuu kivemmalta julistaa hiekkalaatikkokausi alkaneeksi keväällä puhtailla leluilla. Kovinkaan pieniä lapsosiahan meillä ei enää olekkaan, mutta mukavaa kuitenkin ettei neitimmekään vielä ole niin isoksi heittäytynyt etteikö välillä innostuisi hiekkalaatikollakin kaivelemaan.


Ihku ihania syyspäiviä ja puhtia alkavalle viikolle, toivottelee

Anne



Mikään ei tunnu vanhemmalta kun pari päivää sitten kirjoitettu teksti...laitan kuitenkin tulemaan nyt kun kuvat siihen liitettyä sain!

T I I S T A I T U U M A I L U J A

Kaikki tekniikkaan liittyvä on ollut minua vastaan viime aikoina... milloin kronaa nettiyhteydet, milloin bloggeri ja nyt viimeiseksi kameran liitosjohdot...grrr! Tästä johtuen ei päivityksiä ole viime aikoina näkynyt, ja nytkin sitten vanhan kuvan kera.

Blogini arpajaiset on saatu päätökseen ja onnetar suosi numeroa 19, eli Hanneloorea Rosegardenista! Paketti, joka toivottavasti tuo tullessaan onnea ja iloa, lähtee matkaan kunhan ilmoittelet yhteystietosi osoitteeseen anne@rosafinas.fi . Kuvaa en nyt sitten valitettavasti palkinnosta saa näkösälle. Lämpimät onnitteluni Hanneloorelle ja kiitoksia kaikille muille osallistumisesta!

Viime viikonloppuna meillä muutettiin. Onneksi ei sentään pidemmälle kun huoneesta toiseen. Pitkään olen katsellut hieman tyytymättömänä keskimmäisemme huonetta. Ahdas ja epäkäytännöllinen pieni vinokattoinen ullakkohuone, poikakin kun on viime aikoina kovasti pituutta venähtänyt. Viikonloppuna hieman huonosti nukutun yön jälkeen keksin viimein ratkaisun. Miehenalku saa meidän tilavamman makuuhuoneemme ja me puolestaan muutetaan pienempään. Nuorukaisemme kun kuitenkin viettävät enemmin aikaa omissa huoneissaan, me kömmitään yläkertaan vasta yöpuulle. Aluksi tähän ajatukseen piti vähän totutella. Niin kovasti olen pitänyt valkeista paneliseinistämme. Ja kun juuri sain huoneen sisustettuakin uuteen uskoon. Sunnuntaiaamuna ryhdyttiin toimeen, kaikki huonekalut piti ensin purkaa, jotta ne sai siirrettyä uusille paikoilleen. Hyvä mieli tuli seuratessa innostunutta ja silminnähden tyytyväistä miehenalkuamme; valoisaa ja avaraa - vau miten hieno huone minulle tulee! Vanha jo uhkaavasti nariseva jatkettava lastensänky sai väistyä 120 cm leveän vuoteen tieltä (joka on palvellut aiemmin saunalla varavuoteena). Vanhaa sänkyä pois kantaessa tuli vähän haikeakin mieli, tuntuu ettei ole kovin pitkä aika siitä kun olimme ylpeitä siitä että meillä on jo niiiin iso poika että hän saa nukkua jo ihan oikeassa sängyssä! Kyllä nämä vuodet sitten vierivät...

Me pidetään kovasti uudesta makuuhuoneestamme. Se tuntui heti kodikkaalta ja tunnelmalliselta. Siellä me voidaan köllötellä vinon katon alla ja kurkistella ulos pihalle pikkuruisesta ikkunasta. Moni pikkuasia vaatii siellä vielä hienosäätöä, mutta hyvä siitä tulee! Ehdottomasti! Ja kaikkein parasta on miten paljon hyvää mieltä huoneen vaihto sai aikaiseksi!

Tiistaiterveisin Anne

Vielä vähän jatkoaikaa arpajaisille...

Heipparallaa!!!

Vielä on mahdollisuus jättää puumerkkinsä arpajaisten kommenttiosioon. Suoritan arvonnan piakoin kunhan saan palkinnon kuvattua. Oikea osoite kommentteja varten löytyy paria tekstiä alempaa.


Kauniista syyssäästä nautittiin kunnon metsäkävelyllä. Harvemmin tulee lähdettyä samoilemaan saaren poluille, nyt kun ei ole koiraa lenkitettävänä. Mukaan pakattiin reippaan ulkoilumielen lisäksi kamera ja kori. Korissa kotiin matkasi sammalta ja puolukanvarpuja, syksyisiä puuhasteluja varten. Lempipaikassani syvällä metsässä on aluskasvillisuutena ainoastaan paksu matto vihreää sammalta ...ja mikä huumaava tuoksu!

Raitis ilma tuli todella tarpeeseen, sillä kotona maalattiin. Jo pitkään on pönttöuunejemme pahasti lohkeilleen maalin uusiminen ollut tehtävälistallamme. Kovilla maaleilla sisätiloissa maalaaminen on hirvittänyt kemikaaliyliherkässä allergiaan ja astmaan taipuvaisessa perheessämme. Mutta nyt on siis homma tehty. Kaikki sujui paremmin kun etukäteen uskalsin odottakaan, edes yöpymisiä saunalla ei tarvittu.

Nyt silmä taas lepää ihastellen uunejen sileää valkeaa pintaa. Pyöreä uuni löytyy ruokasalista (kuulostaa vähän turhan juhlavalta) ja neliskanttinen olohuoneesta. Sen lisäksi meillä on vielä puuhella keittiön puolelta. Meillä lämmitetään melkeinpä yksistään puilla.

Jokaiselle tahdon oikein sydämellisesti toivottaa hyvää syksyistä viikkoa!

Kuulumisiin Anne