torstai 31. heinäkuuta 2008

Heinäkuun viimeisenä...

Niin vauhdikasta heinäkuuta on tullut vietettyä - että blogianikin olen pakosta joutunut laiminlyömään. Mutta nyt taas pikku hiljaa mukana kuvioissa -kiitos kaikille kivoista kommenteista, jotka aina ilahduttavat ja lämmittävät mieltä!! Ihan blogipimennossa en sentään minäkään ole malttanut olemaan - erittäin pikaisia visiittejä on tullut tehtyä yhden sun toisen luo. Erityiskiitokset Serenitakselle Simply your life-blogiin briljanttisesta tunnuksesta.






Työnteon ohella heinäkuuhuni on kuulunut mukavia hetkiä niin perheen, sukulaisten kun ystävienkin seurassa, auringosta ja kesästä nauttien. Nyt kesä on edennyt siihen pisteeseen että koulujen alkamisen lähestyminenkin tuntuu oikeastaan ihan mukavalta. Monien ihanan joutilaitten ja vilkkaan vauhdikkaiden päivien jälkeen tuntuu hieman helpottavalta kun jälkikasvukin palailee taas piakoin normaaliin arkiseen rytmiin. Aina ei ole niin helppoa töistä käsin pitää arjen ohjaksia käsissään. Ja aina välillä tulee tunne siitä ettei itse tahdo pysyä kaiken perässä, kun tekemistäkin olisi kaikilla mahdollisilla suunnilla... Suurkiitos ja lämmin rutistus kaikille sukulaisille siitä avusta jota olemme saaneet!!


Sisustusprojektit ovat suosiolla laitettu syrjään odottamaan vähän joutilaampia aikoja. Suvussani lähes kaikkien naisten toisena nimenä on Maria. Tänä vuonna juhlistettiinkin Marian päivää yhdessä mansikkakakun kera. Ja sain oikein lahjankin! Antiikkiliikkeestä Espanjasta peräisin olevan pitkänomaisen kupariastian. Kuparia kun minulta löytyykin ennestään kahvipannujen ja kakkuvuokien muodossa. Jotakin sopivia kukkasia pitäisi kehitellä astiaan laitettavaksi...




Veljeltäni sain kukkienkastelupalkaksi kultasade-puun. Se odottaa vielä istuttamista oikealle paikalle. (Kuvassa alhaalla) Enpä vaan muistanut ottaa selvää miten isoksi se kasvaa, sattuisiko kukaan tietämään?




Ja oma rakas mieheni yllätti minut tuomalla kotiin vanhan tuolin. Se on kotoisin romuliikkeestä (!) jonne hän sattui poikkeamaan ihan muita asioita toimitellessaan. Romuliikkeen pitäjä ihmetteli kiinnostusta ikivanhaa tuoliparkaa kohtaan ja pyysi viemään sen mennessään. Aika rujolta tuoli punamultasävyllä maalattuna näyttää, mutta uskon että se kokee aikamoisen muodonmuutoksen kunhan valkoisine maaleineni kerkeän hätiin...




Loppuviikosta meillä on luvassa pieni lomanpoikanenkin...suuntana Kylpylähotelli Eden ja Särkänniemi. Sitä jo innolla odotamme...!


Kuulumisiin Anne

15 kommenttia:

PiaMaria kirjoitti...

Tuo tuoli on IHANA! Sehän on varsinainen tuhkimotarina kun tuosta kaikkien hylkäämästä esineestä tulee sinun käsittelyn jälkeen varsinainen aarre!

PiaMaria

Krisse kirjoitti...

Huomenta Anne!
Tuoli on kaunis, näen silmissäni sen valkeana. Ihan joka mies ei olisi osannut ottaa huostaan tuollaista kaunotarta. Meillä on onni omistaa kanssamme samanhenkiset miehet...
Tänään kestitsen anoppia ja appea, jos vaan jaksavat meille haettuna tulla. Ovat jo senverran vanhoja. Ja sunnuntaina kuntoutukseen Korpilammelle viikoksi.
Hyvää perjantaita. -Krisse-

maano kirjoitti...

minulla on samanmoinen tuoli ..hih niin ja saman värisenäkin :)

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Piamaria; juu - minustakin tuoli on tosi kauniin mallinen, niin että tulee varmasti olemaan kaiken työn ja vaivan arvoinen...
Krisse; se on totta että on kyllä onni löytää elämänkumppanikseen toinen samanmoinen, ja ihanaa kun voi tituleerata omaa miestään myös parhaaksi ystäväkseen!
Maano; ei voi olla totta - ja vielä samanvärinenkin!! Jopas oli sattuma...

Galleri MochB kirjoitti...

Jag heter också Maria, men min namnsdag gick nog obemärkt förbi...:O) Lyckliga du som fick så fina gåvor. Jättecharmig stol!!! Blir säkert hur fräsch som helst efter några tag med penseln... Ha en skön helg!

jaana kirjoitti...

Ihania lahjoja olet saanut!
Tuoli on ihan huikean ihana!!

Mukavaa viikonloppua !

Marja Kristiina kirjoitti...

IHANAA kylpyläreissua!!! Se kuulostaa upeelta, kerrothan sitten millaista oli niin voin olla koko rahalla kateellinen!

Minäkin näen jo tuolin valkoisena ja pidän näkemästäni :-)

mimosamamma kirjoitti...

Kiitos vierailustasi Anne!
Olen minäkin sinun blogiasi ja kuviasi ihastellut monta kertaa. En vain ole vielä saanut aikaiseksi yhtään kommenttia mutta nyt sekin asia korjaantui:))Krissen sivuilta olen monta kertaa talven ja kevään aikana "puikahtanut" nauttimaan Unelmasta:) Ja teen sen jatkossakin!
Terveisin Marja sateisesta ja salamoivasta Metsän reunasta:)

(Nyt taas jyrähti niin kovaa että taitaa läppärin kannet pamahtaa kiinni, huii!!)

päivi kirjoitti...

mukavaa ja rentouttavaa kylpylä lomaa sinulle!
tuo tuoli ihastuttava ja valkea minäkin sen jo näen... mukavaa maalaushetkeä!
sinunkin miehesi taitaa ymmärtää tuon sisustamisen päälle, se ihana asia!
kiitokset vierailustasi, mukaa aina kommentit lukea..
terkuin päivi

Lina kirjoitti...

Nu måste det vara som allra bäst i skärgården - värme, sol, semester och inga alger än så länge! Vi har 22 grader i vattnet, hur mycket har ni?
/Päivi

mimosamamma kirjoitti...

Lauantai-aamun huomenet Anne!
Tulin vaan tiedustelemaan saanko lisätä blogisi suosikkilistaani?
Mielelläni sen tekisin:)
t.Marja

valkeataika kirjoitti...

Kaunis kiitos tunnustuksesta, vähän myöhässä kylläkin.. Mieti vielä tuon tuolin maalausta..se olis ihana joulun aikaan vaikkapa madleysin iso tonttunen siinä istumassa.. Toki tuon värisenä muun ajan voi olla hiukan haastavan värinen. Bongasin kuvissasi myös kauniin pumpun kaivolla, onko se ihan käytössä?-sanna

Mimmimamma kirjoitti...

Maria on tainnut olla ainakin ennen kaikista suosituimpia toisia nimiä,minullakin samanmoinen!
Kaunis on tuoli punasenakin,mutta sointuuhan se sitten valkeana paremmin kaikkeen sisustukseen.
Viikonloppuja jo toivottelen!:)

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentin rustanneille! =)

Päivi; sådär kring 22 har vi också haft som varmast. Nu har blåsten rört om vattnet, så jag kan tänka mig att det är betydligt kallare, har inte kollat under de närmaste dagarna. Sommarn har varit så pass kall att även vi har klarat oss utan alger längs stränderna...tur! Inte så roligt att då vattnet äntligen blir varmt,måste man sen förbjuda barnen att simma p.g.a alger. Ha det så bra!

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

sanna; totta - joulun aikaan tuo punainen tuoli olisi kieltämättä aikasen hieno. Meillä sukulaisraati oli kanssa sitä mieltä että jättäisin sen punaiseksi... Valkoinen taas sointuisi paljon paremmin muuhun sisustukseen. Pitää asiaa vielä pohtia...
Kaivon pumppu on ihan toimiva, tosin harvoin sitä käytettyä tulee. Pitää varmasti ruveta katsomaan sitä vähän toisin silmin, kun minä olen aina vain ihastellen katsellut naapurin koristeellisempaa pumppua...