sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Vielä vähän jatkoaikaa arpajaisille...

Heipparallaa!!!

Vielä on mahdollisuus jättää puumerkkinsä arpajaisten kommenttiosioon. Suoritan arvonnan piakoin kunhan saan palkinnon kuvattua. Oikea osoite kommentteja varten löytyy paria tekstiä alempaa.


Kauniista syyssäästä nautittiin kunnon metsäkävelyllä. Harvemmin tulee lähdettyä samoilemaan saaren poluille, nyt kun ei ole koiraa lenkitettävänä. Mukaan pakattiin reippaan ulkoilumielen lisäksi kamera ja kori. Korissa kotiin matkasi sammalta ja puolukanvarpuja, syksyisiä puuhasteluja varten. Lempipaikassani syvällä metsässä on aluskasvillisuutena ainoastaan paksu matto vihreää sammalta ...ja mikä huumaava tuoksu!




Raitis ilma tuli todella tarpeeseen, sillä kotona maalattiin. Jo pitkään on pönttöuunejemme pahasti lohkeilleen maalin uusiminen ollut tehtävälistallamme. Kovilla maaleilla sisätiloissa maalaaminen on hirvittänyt kemikaaliyliherkässä allergiaan ja astmaan taipuvaisessa perheessämme. Mutta nyt on siis homma tehty. Kaikki sujui paremmin kun etukäteen uskalsin odottakaan, edes yöpymisiä saunalla ei tarvittu.




Nyt silmä taas lepää ihastellen uunejen sileää valkeaa pintaa. Pyöreä uuni löytyy ruokasalista (kuulostaa vähän turhan juhlavalta) ja neliskanttinen olohuoneesta. Sen lisäksi meillä on vielä puuhella keittiön puolelta. Meillä lämmitetään melkeinpä yksistään puilla.






Jokaiselle tahdon oikein sydämellisesti toivottaa hyvää syksyistä viikkoa!

Kuulumisiin Anne

7 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Heipparallaa. Haa! Maalausta. Ja ihanaa sammalta.

mimosamamma kirjoitti...

Ihanaa Anne kun saa uuden mahdollisuuden, olen käsi pystyssä oitis ja osallistun arvontaasi, minä onnettaren hylkiö:)
Ja aivan upeat nuo uunit, sydän löi muutaman ylimääräisen kerran kun kuviasi katselin!!!
Ihanaa syksyä sinullekin;)

Hanna-Maria kirjoitti...

Metsä on paras paikka akkujen lataamiseen ja varsin ihanaa sammalta on kallioiden peitteenä. Kaunis tuli myös pönttöuunista. Meillä tuo urakka on vielä edessäpäin. Tällä hetkellä uunin lohkeillut väritys on keltaisen kukertava, vihreillä somisteilla varustettu, HUI!!

Mari kirjoitti...

Aivan ihanat kuvat... Puilla saatava lämpö on kyllä niin toista kuin vaikkapa sähköllä:)

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Heippa teille!
Mimosamamma; niin - pidän peukkuja sinun ja muitten puolesta!
Kyllä uuneja nyt taas kelpaa ihastella. Harmi vaan ettei maali tahdo niissä kunnolla pysyä - vaan rupeaa pikkuhiljaa rapisemaan. =(
On se tosiaan totta ettei puulämmityksen voittanutta ole. Löytyy meiltä sähköpatteritkin, mutta niistä huokuva lämpö tuntuu kyllä jotenkin niin keinotekoiselta. Ja sähkölaskut ovat tätänykyäkin jo ihan riittävän suuret muutenkin...
Touhukasta tiistaita toivottelee, Anne

Krisse kirjoitti...

Kaunis on pönttöuuni.
Meillä oli ennee
n keittiöremonttia (n.10v. sitten) keittiössä puuhella mutta purkasimme sen pois ja arvaa olenko katunut sitä..Kyllä
Terveisin Krisse

tinttarus kirjoitti...

Kauniita asioita olet bongannut luonnosta! Taidetta parhaimmillaan!
Ihastuin erityisesti tuohon hurmaavaan sammalsydämeen! :)