keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Yllätys, yllätys...

Eilen mieheni kertoi tuoneensa "jotakin" kotiin. Harvemmin hän mitään sisustuksellisia asioita kotiin kantaa, joten mielenkiintoni heräsi oitis. Enkä kovin selkeitä vihjeitäkään saanut...materiaaliltaan puuta, mereen liittyvää. Osaatteko te arvata paremmin kun mä? Vastaus löytyy alimmaisesta kuvasta.



Viime vuonna mieheni sai lahjaksi työkavereiltaan vanhan kivisen kilometripylvään. Tämän lahjan tuomisessa saareen oli vähän päänvaivaa... Sopivaa paikkaa sille mietittiin isommalla porukalla, ja niin se lopulta päätyi polun varteen ulkorakennuksemme seinustalle. Kolme kilometriä pitkän saaren halkaisee keskuspolku, jota myöten pääsee jokaiseen huvilaan ja mökkiin. Polkua kuljetaan kävellen, pyörillä, mopoilla, mönkijöillä, traktoreilla ja löytyypä saaresta yksi vanha maastoautokin...



Kotona meillä on ihan retkeilyfiilis - nukutaan patjoilla lattialla, parasta-aikaa sänkymme on nimittäin maalauksessa. Maalattuja huonekaluja ollaan ihan kivasti saatu kannettua sisään, iltaisin olen touhunut lähinnä vetimien ja hiekkapapereitteni kanssa... aikaa siinä vaan tuntuu vierähtävän. Ja jostakin pitäisi löytyä siivous- ja järjestelyinto jotta saataisiin kaikki tyhjennetyt tavarat käytyä läpi ja järjestykseen.



Idan kanssa touhuttiin illalla nukkekodin parissa. Taloon muutti uusia asukkaita ja huonekalujakin rupeaa olemaan suurinpiirtein riittävä määrä - jaa, jäi näitä uusia nukkekotijuttuja vähäsen tähteeksi vielä puodinkin hyllylle...


Pitääkäähän huolta itsestänne ja läheisistänne - enää muutama päivä viikonloppuun!! Anne



Oikea vastaus oli siis ruori!! Jostakin rojukasasta hän oli sattunut sen löytämään. Sopii mun mielestäni täydellisesti rantasaunamme patiolle.

10 kommenttia:

Marja Kristiina kirjoitti...

No niin sopii, sekä teemaltaan että väreiltään --- kuin piste i:n päälle! Yllättäisipä minunkin mieheni jollain yhtä passelilla sisustusasialla joskus ;-)

Mukavaa viikonlopun odotusta!

jaana kirjoitti...

Hauskaa kamaa teillä :)
Tuo kilometripylväs on ihan hillitön ja miehesi tuoma ruori on tosi upea!

Mimmimamma kirjoitti...

Kaunista teillä siellä!
Ja minkä mahtavan esineen miehesi sinulle tuonut!:)
Hyvää viikonloppua!

PiaMaria kirjoitti...

Hei! Olen lisännyt ihanan blogisi suosikkeihini sivulleni. Toivottavasti se on ok sinulle?

PiaMaria

Krisse kirjoitti...

Hei taas Anne!
Ihana tavara ei teiltä lopu. Kiva palata lomalta kauniiden blogien pariin. T.Krisse

maano kirjoitti...

ihanaa et joskus nuo miehetkin yllättävät ihanilla löydöillä :)

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Heippa kaikille!
Saisinkohan joskus muulloinkin ylläreitä...mies vaikutti olevan pikkasen tohkeissaan kun hänen jutskiaan kehuttiin blogissa!!
piamaria; tietenkin sopii!!
krisse; kiva kun olet palaillut taas maisemiin - toivottavasti reissunne sujui kaikinpuolin hyvin,matkakuulumisia odotellen...

Hanna kirjoitti...

Osaa ne miehetkin joskus yllättää =) Mulla olis sulle muuten blogissa postia!

Rouva Kulta kirjoitti...

Mieshän tekee suorastaan l o i s t a v i a löytöjä!! Ja ihana blogi sinulla!

magi kirjoitti...

Rakensimme viime kesänä pojille veneenmotoisen hiekkalaatikon ja voi kuinka hyvin ruori sinne sopisikaan! Ihana löytö!