Wanhassa wara parempi

Ihastuksesta innoissani olen vieraillut tänään ensimmäistä kertaa Loviisan Wanhassa wara parempi-tapahtumassa (myyntitöissä olen toki siellä ollut - mutta silloin se olennainen on kyllä jäänyt näkemättä). Ajatella että tällainen tapahtuma järjestetään niin lähellä meitä, enkä ole ymmärtänytkään mitä olen aiemmin missannut... Onneksi eräs asiakas siitä innostui hehkuttamaan ja niin minunkin uteliaisuuteni heräsi.

Päivä oli kerta kaikkisen upea, vapaapäivä ja oltiin kaksin liikenteessä (voitteko ymmärtää ettei jälkikasvua moinen kiinnostanut ollenkaan??) Todella kauniita vanhoja taloja, ihastuttavia puutarhoja, joissa voi tuntea menneen ajan havinaa ja ihastella mitä mielikuvituksellisempia yksityiskohtia. Ja erityisen mielenkiintoista oli astua sisään talovanhuksiin, nähdä moninaisia tapoja sisustaa ja asua vanhaa taloa.

Välillä istahdimme vehreisiin puutarhoihin, joissa talonväki tarjoili raparperimehua, porkkanakakkua ja juuri keittiöstä kannettuja höyryävän kuumia munkkeja. Namskis!

Ja kaiken lisäksi vielä vähän siellä sun täällä oli kirppiksia ja antiikkimarkkinoita, joista ohikulkiessa piti tietysti tarkkailla että mitä oli tarjolla... Kuten varmastikin arvaatte ostettavaa olisi ollut jos jonkinlaista, hintataso ei vaan monissa paikoissa ollut kovinkaan edullinen. Meille kotiin matkasi ihanan patinoituneita sinkkiesineitä, (joista maksoin yhteensä vähän vajaa 15 €).

Arvatkaa mitä? Minä jo odotan ensi vuoden Wanhassa wara parempi-tapahtumaa...

Mukavaa viikonloppua toivotellen

Anne

Illan tullen

Ihan väkisin tuo Nukkumatti rupeaa hätyyttelemään minua iltasella *haukotus*. Sen nämä joka-aamuiset kello kuuden herätykset teettävät... ei enää seikkailuja blogejen ihmeellisessä maailmassa puolen yön jälkeen! Mutta jos nyt sentään muutaman rivin edes omaani saisin aikaiseksi... Kiitos kaikista ihanista kommenteista ja erityiskiitos Satulle Kiinaan briljanttisesta tunnustuksesta. Kiehtovaa ajatella että joku lukee blogiani toisella puolella maapalloa!

Nyt on Forma-messut käyty, tutustuttu uusiin syys- ja talvikauden ihanuuksiin. Vieraitu on myös muutaman uuden tavarantoimittajan luona. Syksyllä onkin luvassa Rosafinaan paljon uutta, mm. tuulahduksia Tanskasta, joka sisustusmaana on erityisen lähellä sydäntäni!

Messureissultamme ei yllättäviä käänteitä puuttunut. Päätin olla aivan erityisen reipas ja matkata sinne ihan yksin. Minä nimittäin karsastan kovasti ajatusta autolla ajamisesta yksin pääkaupunkiseudulla. Suuntavaistoni ei taida olla lajissaan paras mahdollinen, eikä liikenneruuhkatkaan paranna tilannetta. Messukeskus löytyi yhden väärin ajetun risteyksen jälkeen (silloin meinasi tulla jo äitiä ikävä...) , kiitokset ansaitsee navigaattori (vaikka yleensä suhtaudunkin kaikkiin teknisiin laitteisiin epäluuloisesti).

Viikonlopun suunnitelmat menivät kertaheitolla uusiksi, kun toinen automme vaihtoi yllättäen omistajaa illalla Helsingissä, jonne miehenikin siis matkasi. Eikä tuntunut enää niin myöhään järkevältä ajaa kotiin yöksi ja aamulla takaisin, niin että meille tuli ihan ex tempore yhteinen pieni hotelliloma pääkaupungissamme. Ensimmäisen kerran tuli kokeiltua etäpakkaamista, kun puhelimen välityksellä luettelin Idalle mitä kaikkea tarvitsen. Lapsukaisemme pääsivät mieheni siskon hellään huomaan.

Yhteisestä laatuajasta nautimme kera Sevillan ihanaisten tapasannosten (suosittelen!) ja valkoviinin. Tosin kovin pitkään ei kylläkään jaksettu valvoa. Olimmehan oikeastaan työmatkalla ja aamulla taas pirteänä liikenteessä.

Olenkin tullut siihen tulokseen että miehinen vastine bloggailulle taitaa olla kaikenmaailman autosivustot. Niissä vierähtää helposti hetki jos toinenkin, varsinkin jos on vähäänkään altistunut autokuumeelle. Minulle riittää se että on jonkunmoinen auto jolla kulkea, enkä pahakseni pistäisi jos se olisi jossain määrin persoonallisen näköinen ( toiveautoni olisi ehkä Mini Cooper tai Chrysler PT cruiser). Toivon mukaan pikkuhiljaa on luvassa vähän lievitystä mieheni aika pahaksi äityneelle autokuumeelle, tehoaisikohan Burana?

Hyviä öitä, Anne

Elämän sirkusta

Sirkushuveja tarjoiltiin meilläpäin eilisiltana. Ajattelinkin sen olevan mukavan piristävää ohjelmaa Idalle - jonka ajatukset vähän väliä seikkailee koiramaiseen suuntaan. Onneksi sai ystävän seurakseen - minulle tuntuu olevan ihan riittävästi sirkusta tässä omassakin elämässämme...

Joskus olen leikkinyt ajatuksella että millaista olisi jos huomaisi unohtuneensa kauppakeskukseen sulkemisajan jälkeen... Olisikohan kerrankin aikaa tutkailla kaikki sisustusliikkeet viimeistä nurkkaakin myöten, sovitella kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaatekappaleet, koluta jokaisen ale-tangon, istahtaa välillä nauttimaan herkullinen leivos...? Väsyessä voisikin ottaa pienet nokoset huonekaluliikkeen upottavassa sängyssä, kunnes taas jatkaisi kierrosta...(kauppojen ovia ei varmaan koskaan suljeta ja valoja sammuteta, eihän?)



Ihan kaikissa paikoissa ei varmasti olisi yhtä mukavaa yötänsä viettää, kuten...

Eilen toinen pojistamme jäi pitkän koulupäivän päätteeksi kouluun odottamaan minua ja kyytiä kotiin. Koulun pihalla ihmettelin että miksi poikaa ei oikein ala kuulua, ja syykin selvisi aika pian. Kun ulko-ovet eivät aukea!! Viimeinen lähtijä oli olettanut koulun olevan jo tyhjä, sulkenut ovet takalukkoon ja kytkenyt päälle hälyytysjärjestelmät! Apua, KAIKKEA sitä voikin käydä! Tokaisinkin että huomenissa olet takuulla ajoissa koulussa... poikaa tämä tilanne ei kyllä sitten huvittanut pätkääkään. En sallinut hänen hyppäävän ulos ikkunasta. Kun näin mielessäni vartiointiliikkeen miehet säntäämässä paikalle. Tai murtovarkaan joka raollaan olevaa ikkunaa hyväksi käyttäen tyhjentäisi koko koulun...

Ei auttanut muu kun soittaa rehtorille "Anteeksi että häiritsen, mutta kun meillä on pienen pieni ongelma..." Onneksi toisessa kaupungissa asustava rehtori ei ollut kerennyt lähimarkettia kauemmaksi, ja niin pelastus saapui kymmenessä minuutissa.

Mitä tästä opittiinkaan? No ehkä ettei liian innokas opiskelu aina sittenkään ole hyväksi...

Mukavan loppuviikon toivotuksin Anne

- kuvat räpsin tänään veljeni rantasaunan pihalta-

Kun ystävä on poissa

...niin suru on suuri. Ajallaan joukkoon hiipii toivottavasti myös helpotuksen tunteita siitä että rakkaallamme on nyt hyvä olla. Kiitos kaikista pienistä lohduttavista sanoista, ne ovat tuntuneet todella arvokkailta.

Rakkaan Dinomme olen tietoisesti halunnut jättää blogin ulkopuolelle. En siksi etten olisi välittänyt, vaan juuri siksi että olen välittänyt niin paljon. Ystävän heikkenevä kunto ja tieto lähestyvistä hyvästeistä on sävyttänyt alakulolla päiviämme jo pidempään. Jo keväällä "valmistauduimme" siihen että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen - mutta saimmekin kun lahjaksi vielä kokonaisen yhteisen kesän. Mieheni viisaita sanoja lainaten; ei pidä surra vaan iloita jokaisesta hetkestä yhdessä. Aina se vaan ei ole ollut niin helppoa...

Koti tuntuu nyt tyhjältä - miten moni pienikin asiaa muistuttaa puuttuvasta. Tavarat saavat seisoa vielä paikoillaan - tuntuu niin lopulliselta siivota ne pois. Jokainen suree omalla tavallaan - kuka äänekkäästi protestoiden - kuka omaan huoneeseen hiljaisesti sulkeutuen.

Koskaan aikanamme ei Huvilassa ole eletty koirattomia päiviä. Jo lapsuudessani olen ulkoiluttanut lähitienoon koirat ja kolunut kulmakunnan tallit - omaa lemmikkiä en veljeni voimakkaan allergian takia voinut saada. Pian lapsuudenkodista muutettuani meillä oli jo kissa, sitten koira ja toinen... Ihanteellisempaa elinympäristöä eläimille ei voisi kuvitellakaan kun Huvila aidattuine pihoineen. Kunnes - jälkikasvumme alkoi oireilla; diagnoosina allergiaa ja astmaa. Eläimistä emme ole pystyneet luopumaan, kerran niihin sitouduttuamme olemme haluneet pitää huolta niistä loppuun asti. Rajoituksiahan se tietysti on tuonut mukanaan. Ja Dino on ollut meidän viimeisemme, niin tärkeä ja arvokas...

Moni on meiltä viime päivinä kysellyt että tuleeko meille uusi koira. Ajatukseen koirattomasta ja eläimettömästä arjesta olen pitkään yrittänyt sopeutua. Tällä hetkellä se tuntuu äärettömän vaikealta. Pitää antaa ajan rauhassa kulua, niin että tärkeitä päätöksiä tehdessä ei ainoastaan seuraa sydämensä ääntä.

Illalla laskemme maahan Dinon uurnan. Metsään, jota koristavat monenlaiset havupuut ja alppiruusut. Vierelle parhaan koiraystävänsä Jeren ja oman poikansa Pellen.

Niin se on ettei huomisen päivän kulusta voi milloinkaan olla varma. Markkinat joille olin valmistautunut menemään jäivät minun osaltani käymättä - ne tuntuivat ihan toisarvoisilta. Ehkä olin salaa vähän mielissäni kovasta tuulesta ja koko lauantaipäivän kestäneestä sateesta - en ainakaan kokenut menettäneeni mitään sillä saralla.

Lapset olivat kutsuneet viikonlopuksi yövieraita - emme haluneet pahoittaa heidän mieltänsä enempää ja niin meillä on ollut viikonlopun öinä 4-5 ylimääräistä yöpyjää... kävi meillä vieraisilla miehen sisko kera espanjalaisen vieraansa... ja veljeni ystävättärineen kutsui meidät rosvopaistinuotion ääreen. Touhua ja tohinaa. Mutta myös pohjatonta surua ja kyyneleitä.

Ollaan lahjoja toisillemme! Anne

IM MEMORIAM

DINO

27.2.1997 - 15.8.2008

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,

saan kulkea rajalla ajattomuuden.

Olen kimallus tähden,

olen pilven lento,

olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa vaan luoksenne saavun

mukana jokaisen nousevan aamun.

Ja jokaisen tummuvan illan myötä

toivotan teille hyvää yötä.

Rakkaudella kotiväki

Arjen aarretta

Nyt on sitten uusi kouluvuosi taas polkaistu käyntiin. Opetellaan heräämään aikaisin aamulla, ja suoriutumaan kaikesta siitä mitä arki tuo tulessaan. Loppujen lopuksi kello kuuden aamuherätykset eivät olekkaan hassumpia, moni kotiaskare tulee kun huomaamatta tehtyä jo ennen töihin lähtöä... Kesäisen rennompi ote elämään vaihtuu arjen aherrukseksi, huolenpidoksi siitä että komerosta ja naulakoista löytyy puhdasta päällepantavaa, jääkaapista ravitsevaa vatsantäytettä, kaikkien aikataulut ovat järjestyksessä. Monenlaisen kesäisen huiskeen ja hulinan jälkeen otan syksyn jo ilolla vastaan!

Myös saari hiljenee. Enää ei töistä tullessaan tarvitse ihmetellä minne autonsa saa venerannassa sopimaan; ei kannet raollaan repsottavia ylitäysiä jäteastioita ja niiden ympärillä häärääviä variksia... Mutta ei saari kuitenkaan autioidu. Saaristolaiselämä ei ole yksistään meidän vakituisten asukkaitten etuoikeus - moni viettää yhä suuremaan osan ajastaan kakkosasunnollaan; puhumattakaan kaikista eläkkeelle jo jääneistä.

Minulle tämä ensimmäinen kouluviikko on aina ollut erityisen kiireinen, viikonloppuna vietetään venesatamassamme jo perinteeksi muodostuneita Saaristomarkkinoita. Kahden päivän (ja yön) ajaksi ylikulkupaikkamme täyttyy markkinahumusta - ja kaljateltoista. Saaristomarkkinoilla käynnistyi urani yrittäjänä kuivakukkien ja kranssejen merkeissä 12 vuotta sitten. Tänä päivänä tämä on vuoden ainoa ulkotapahtuma johon osallistun. On mukava työn ohessa tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia! Toivomuslistallani on sateeton ja tyyni sää...

Asia joka toiselle on ihan rojua, voi toiselle olla suurtakin suurempi aarre; siitä sain muistutuksen viime aikaisella kirpparireissulla. Siellä oli valtaisat pinot ikivanhoja Kotiliesi-lehtiä, joita rupesin toiveikkaana selaamaan. Lapsuudessani huvilan ulkohuussin seinillä oli koristeena vanhoja Kotilieden kansikuvia. Niitä tuli lapsosena tarkasteltua muutamatkin kerrat, kehiteltyä tarinoita niiden pohjalta. Ja näitä ihan samoja lehtiä nyt löysin!! Eikä sijoituspaikkaakaan tarvitse miettiä! Tulevaisuudessa ne pääsevät kehystettyinä samaiselle paikalle. Ja lisää löytämisen iloa koin ihan kotosalla. Monien ulkorakennuksiemme kätköstä löysin kaksi vanhaa ikkunaa!! Minua on kovasti ruvennut kiinnostamaan näitten rakennusten ullakot, joissa pitää suunnilleen tasapainoilla yksittäisten lankkujen varassa... Voisikohan siellä olla vielä löytämättömiä "aarteita"?

Kuulumisiin Anne

Kultakortti

Hienon Kultakortin olen saanut sekä Elsalta että kaimaltani Annelta Iltatähden tuiketta-blogista.

Mukavalta tuntuu kun joku muistaa... kiitos ja rutistus teille kumpaisellekin!! =)

Tunnustuksen eteenpäin ojennan seuraaville;

1. Hanni - Loving white

2. Anu - Valloittava valkoinen

3. Lissun oma blogi

4. Kipinöitä ja sisustuksia

Ja uusi blogi;

5. Heidi - Laventelintuoksua

Lyhyet ohjeet tunnustuksen saajille;

1. Voit antaa tunnustuksen 5 henkilölle.

2. Niistä neljän tulee seurata sinun blogiasi.

3. yhden täytyy olla uusi lukija ja asua eri paikassa.

4. Sinun tulee laittaa linkki siihen blogiin, jolta olet tunnustuksen saanut.

Kotona taas...

Muutama päivä taas jo kotimaisemissa... Pieni reissumme oli omiaan katkaisemaan arkisen kiireen ja touhun. Lämpöisiä ja viileitä altaita, poreita...(meidän nuoriso tosin taisi viihtyä parhaiten liukumäissä), ihania herkkuja notkuva buffeepöytä - jonka kruunasi pari lasillista erinomaista valkoviiniä. Härveleitä ja kieputusta (minulle tulee aika helposti huono olo...), niihin laitteisiin joihin pojat suunnistivat en menisi mistään hinnasta!! Delfiinien taidokas esitys, herttaiset kotieläimet... vähän liiankin nopeasti oli jo maanantai-ilta!

Kotimatkalla kävimme katsastamassa Ideaparkin, kun nyt kerran lähistöllä liikuttiin. Kovin suurta vaikutusta tämä ostosparatiisi ei minuun tehnyt, mielummin teen ostosretkiä vanhojen kujien varrella sijaitseviin pikkuruisiin puoteihin. Minun kesäkaupunkejani ovat opiskelukaupunkini Porvoo ja Naantali (sääli etteivät lapset ole enää Muumimaailma-iässä...). Muutama ihanainen sisustusliike Ideaparkissa tuli katsastettua, matkaan ei tarttunut muuta kun pino vanhanajan postikortteja (0.50 € /kpl !). Muuten keskityttiin lähinnä kurnivien vatsojemme täyttämiseen ja koulutarvikkeiden hankkimiseen.

Eilen saatiin aikaiseksi myös jo kauan kaavailemamme ostosretki Ikeaan. Päämääränä oli hakea niitä tietynlaisia nuppeja ja vetimiä, joita oli muutama liian vähän huonekaluprojektejani ajatellen. Meinasin jo kauhistua nähdessäni tyhjyyttään ammottavan hyllyn (vaikka olin tarkistanut saatavuuden netistä), onneksi niitä oikeanlaisia löytyikin sitten lisää toisesta paikasta...Ikeasta ei varmastikaan koskaan pääse ulos ilman että huomaa ostaneensa myös sellasta jota ei etukäteen ollenkaan tiennyt tarvinneensa....eniten ihastuin puulokerikkoon, jossa on kahvalliset lasiastiat sokerille, jauhoille... eli yksi tuunausprojekti taas lisää listalla. Mallailin sitä heti kotiin tullessani keittiön työtasolle ja tiesin oitis myös mihin sijoitan lauantaiset kirpparilöytöni pari vanhaa pientä lasikupua...Ja kun kerran Helsingissä käytiin piti tietenkin kiertää muutaman tukunkin kautta!

Koulun alkamista varten pitää jo valmistautua. Tänään haettiin iso pino lukiokirjoja kirjakaupasta ( suuri oli myöskin lasku...). Päätettiin kuitenkin hankkia uusia kirjoja, koska kahden vuoden päästä myös keskimmäisemme tarvitsee (toivon mukaan) näitä samoja. Pienistä painosmääristä johtuen ruotsinkieliset oppikirjat ovat kalliimpia, tosin uusia kirjoja ei ilmesty yhtä usein.

Ida on viime päivinä harjoitellut perämoottorilla ajamista. Takana ovat ensimmäiset reissut yksin veneellä mummolaan sekä mantereelle postia hakemaan. Toiveenamme on että Ida pystyisi hyvällä säällä tulemaan itsekseen koulusta kotiinpäin, kun kolmasluokkalaiselle ei ole enää iltapäiväkerhoakaan tarjolla. Hyvin sujuu jo ajohommat,huolellisempi ja maltillisempi näissä hommissa kun veljensä...

Uusia kuvia en ole saanut aikaiseksi, mutta ajattelin ilahduttaa teitä kuvasadolla kesäillan retkeltämme idylliseen Kaunissaaren kalastajakylään.

Hyvää viikonloppua toivotellen Anne